Tuuli, Tuulia, Hilda

Alppihiihto

Valikko

Alppihiihto

Kautensa päättänyt Sandell: "Jos olympialaisissa voittaa..."

Alppihiihtäjä Marcus Sandellin kausi lajin maailmancupissa päättyi maltillisen myönteisiin tunnelmiin lauantaina.
Sandell laski maailmancupin finaalin suurpujottelussa yhdeksänneksi Sveitsin Lenzerheidessa ja varmisti suurpujottelucupissa kahdeksannen tilan.

- Ihan hyvillä mielin päätän cupkauden. Oli makeeta laskea omalla laskulla kärkeen, vaikka sijoitus sitten putosikin. Toinen lasku sujui hyvin, mutta sillä ei tullut niin hyvää nousua kuin toivoin, yhden sijan toisella kierroksella kirinyt Sandell kertoi.

Kilpailun voittoon ajelivat maailmancupin kärkimiehet. Suurpujottelucupin voittaja, Yhdysvaltain Ted Ligety voitti, ja kokonaiscupin voiton varmistanut Itävallan Marcel Hirscher laski toiseksi. Ranskan Alexis Pinturault oli kolmas, joten kärkikolmikko oli täsmälleen sama kuin suurpujottelucupin loppujärjestys.

Kovin tavoittein kilpaileva Sandell, 25, sijoittui cupin osakilpailuissa parhaimmillaan neljänneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän laski neljä kertaa. Se on selkeä viesti kehityksestä.

- Perusvauhtini on noussut. Kauden tärkein anti on, että uskallan vetää pyöreästi ja luotan, että vauhtini riittää, Sandell selvittää.
 
"Jos olympialaisissa voittaa..."

Tärkeää on myös se, ettei suksiuudistus - kapuloiden lyhentäminen - jarruttanut Sandellin kehitystä.

- Viime kesänä piti hankkia lisää voimaa, koska laskeminen on lyhemmällä suksella raskaampaa. Nyt voin jatkaa kesäharjoittelua samoilla linjoilla olympiakauteen, Sandell myhäili.

Sandell kurvailee vielä SM-kisoissa ja super-G:tä FIS-kisoissa. Sitten hän voi pienen lepojakson jälkeen aloittaa valmistelut olympiakauteen. Alppihiihtäjille olympialaiset eivät ole kuitenkaan aivan niin hallitseva tapahtuma kuin monen muun lajin urheilijalle.

- Cup on minulle erittäin tärkeä, Sandell muotoilee, kun tulee puhe olympialaisten tärkeydestä.

Ja Sandell paljastaa kunnianhimoisen asenteensa urheiluun.

- Mutta olympialaiset ovat maailmalla niin iso juttu, että jos siellä voittaa, on aika kova äijä. Panostan siihen ihan täysii, Sandell uhkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. Näytä lisää