Torsti

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

IBU:n hallituksen päätös yksimielinen

IBU:n sääntöjen mukaan ensimmäisestä kärystä seuraa kahden vuoden kilpailukielto, minkä arveltiin voivan tarjota Kaisa Varikselle porsaanreiän kaksivuotiseen kilpailukieltoon. Variksen ensimmäinen epo-käry tuli 2003 maastohiihtäjänä, ei ampumahiihtäjänä.

IBU:n hallitus perusteli ratkaisuaan siten, että sen sääntöjen mukaan toisesta kärystä seuraa elinikäinen kilpailukielto. Tässä sääntökohdassa ei vaadita, että molempien käryjen olisi tultava IBU:n alaisuudessa.

- Hallituksessa oli täysi yksimielisyys. Sekä meidän (IBU:n) että Wadan sääntöjen mukaan tämä oli toinen dopingrikkomus, riippumatta siitä että käryt tapahtuivat eri lajeissa, IBU:n puheenjohtaja Anders Besseberg sanoi uutistoimisto NTB:lle.

Kansallisella tasolla Variksen tapaus käsitellään aikaisintaan ensi viikon maanantaina, jolloin on Suomen ampumahiihtoliiton hallituksen kokous.

- Silloin liitto ottaa asiaan aikaisintaan virallisen kannan. Saa nähdä, onko asia silloin listalla, Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Janne Hakala sanoi.

Viime viikolla Hakala arvioi, että liiton korvausvaatimukset Varista kohtaan liikkuvat noin 100 000 eurossa. Maanantaina Hakala oli varovaisempi summien suhteen.

- Tämä sovitaan kahdenvälisesti, ei tässä ole mitään maksuautomaattia, Hakala painotti.

32-vuotias Varis linkittyy suomalaisen maastohiihdon 2000-luvun alun dopingskandaalien aikakauteen. Lahden MM-kisoissa 2001 Varis voitti uransa ensimmäisen arvokisamitalin, 15 kilometrin pronssin, mutta se jäi täysin kisoja hallinneen dopinguutisoinnin varjoon.

Kuusi suomalaishiihtäjää jäi Lahdessa kiinni plasmanlaajentajan käytöstä, heidän joukossaan myös Variksen viestijoukkuetoverit Virpi Kuitunen ja Milla Jauho, minkä takia Varis menetti viestissä saamansa MM-hopean.

Varis ei kärynnyt Lahdessa, mutta kaksi vuotta myöhemmin, 2003 Val di Fiemmen MM-kisoissa hän jäi kiinni eposta. Tuolloin - ja myöhemminkin - julkisuudessa Variksen takana nähtiin Lahden kärykisojen aikaisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön varjo. Kyrö oli aiemmin valmentanut Varista ja sai myöhemmin sakot dopingaineiden salakuljetuksesta.

Variksen toisessa käryssä on selvittämättä sama asia kuin ensimmäisessäkin: mistä hän hankki epoa? Suomen ampumahiihtoliitto on jo kiirehtinyt vakuuttamaan, etteivät sen edustajat ole myötävaikuttaneet Variksen dopingin käyttöön.

  • Doping

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  5. 5

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  6. 6

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  7. 7

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  8. 8

    Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

  9. 9

    Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  10. 10

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  2. 2

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    10 yllättävää asiaa, jotka viehättävät miehiä naisessa

  5. 5

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  6. Näytä lisää