Anna, Anne, Anu

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Valtava pettymys! Kaisa Mäkäräisen kisasta katastrofi

Ampumahiihdon MM
Naiset taistelivat pikakilpailun MM-mitaleista karmeassa kelissä Kontiolahdella.
Stadionalueella alkoi lumipyry juuri ennen kilpailun starttia, ja tuuli oli edelleen yhtä navakka kuin miesten pikakisassa aiemmin iltapäivällä. Miesten kisassa 129 kilpailijasta vain kaksi pääsi kilpailun läpi ilman sakkokierroksia. Naisten kisassa loppupään lähtijät pääsivät parempiin olosuhteisiin, sillä lumisade lakkasi kuuman ryhmän päästyä maaliin.

Numerolla kuusi matkaan lähtenyt Kaisa Mäkäräinen oli nopein ensimmäisellä hiihtolenkillä, mutta makuupaikalla suomalaistähti ampui kolme ohilaukausta. Tässä vaiheessa kisaa Mäkäräinen oli kärjestä jäljessä yli minuutin.

Pystypaikalla Mäkäräinen ampui kaksi ohilaukausta, ja ero kärkeen kasvoi jälleen yli minuutilla. Maailmancupia johtava Valko-Venäjän Daria Domratsheva epäonnistui pystyammunnassa, neljä ohilaukausta.

Maailmanmestaruuden voitti Ranskan Marie Dorin Habert. Hän selvisi kisasta yhdellä ohilaukauksella (0+1).

Hopea meni yllättäen Puolan Weronika Nowakowska-Ziemniakille, joka ampui ainoana nollat. Hän hävisi Dorin Habertille 9,6 sekuntia.

Pronssia voitti Ukrainan Valj Semerenko, 19,7 sekuntia kärjestä.

Dorin Habert kukisti Mäkäräisen (3+2) kahdella minuutilla 20 sekunnilla ja Domratshevan (1+4) minuutilla 58 sekunnilla. Domartsheva jäi 25:nneksi, Mäkäräinen oli puolestaan 35:s.

Mari Laukkanen ampui makuupaikalta puhtaasti, mutta pystypaikka tuotti kaksi sakkoa. Hän jäi 16:nneksi, 1.23 voittajasta.

Kontiolahden MM-kisat jatkuvat takaa-ajoilla sunnuntaina. Miesten kisa alkaa kello 14.15 ja naisten kello 17.

Naisten pikakisan tulokset:

1. Marie Dorin Habert, Ranska 22.16,8 (1 sakkokierrosta)
2. Weronika Nowakowska-Ziemniak, Puola + 9,6 sekuntia (0)
3. Valj Semerenko, Ukraina + 19,7 (1)
4. Laura Dahlmeier, Saksa + 29,1 (3)
5. Krystyna Guzik, Puola + 39,7 (1)
6. Ekaterina Shumilova, Venäjä + 48,8 (2)
7. Magdalena Gwizdon, Puola + 51,8 (2)
8. Andrea Mali, Slovenia + 1.01,9 (1)
9. Olga Abramova, Ukraina + 1.03,0 (2)
10. Franziska Hildebrand, Saksa + 1.09,8

...
15. Veronika Vitkova, Tshekki + 1.22,5 (4)
16. Mari Laukkanen, Suomi + 1.23,2 (2)
19. Tiril Eckhoff, Norja + 1.42,5 (3)
25. Daria Domratsheva, Valko-Venäjä + 1.58,1 (5)
35. Kaisa Mäkäräinen, Suomi + 2.20,7 (5)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. 6

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    7. 7

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    10. 10

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    6. Näytä lisää