Nestori

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Ampumahiihtotähdelle kävi nolo moka – unohti suksensa bussiin

Ampumahiihdon MM
Anais Bescondin sukset viettivät yön urheilijabussin tavaratilassa.
Ranskan ampumahiihtotähden Anais Bescondin sukset joutuivat mielenkiintoiseen seikkailuun naisten pikakisan jälkeen lauantaina. Bescond unohti suksensa urheilijabussin tavaratilaan, jossa sivakat viettivät lauantain ja sunnuntain välisen yön.

28-vuotias Bescond sai suksensa vasta sunnuntaina aamupäivällä sen jälkeen, kun maan suksihuoltajat olivat aloittaneet kovan puhelinrumban kadonneiden menopelien löytämiseksi.

Bescondin unohdus saattaa mennä puhtaasti harmistuksen ja pettymyksen piikkiin, sillä hän epäonnistui lauantaina naisten pikakisassa pahasti. Bescond ampui Kaisa Mäkäräisen tavoin viisi pummia ja oli lopulta 56:s yli kolme minuuttia maannaistaan Marie Dorin Habertia hitaampi.

Vaikka Bescond sai suksensa takaisin, hän ei starttaa sunnuntain takaa-ajokisaan.

Bescond on jo Kontiolahden MM-kisojen hopeamitalisti. Hän vei toiseksi tulleen Ranskan avausosuutta torstain sekaviestissä. Lisäksi Bescondilla on kaksi normaaliviestin MM-hopeaa, Hanti-Mansijskista 2011 ja Ruhpoldingista 2012.

Bescond on urallaan voittanut yhden maailmancupin osakilpailun, pikakisan Anterselvassa tammikuussa 2014. Lisäksi hän on ollut maailmancupissa yhteislähtökisassa kertaalleen toinen ja takaa-ajossa kerran kolmas. Tällä hetkellä Bescond on maailmancupissa sijalla 13.

Ampumahiihdon jäljellä oleva MM-ohjelma:

8.3. sunnuntai:
Klo 14.15 Takaa-ajo, miehet (12,5 km)
Klo 17.00 Takaa-ajo, naiset (10 km)

11.3. keskiviikko:
Klo 18.15 Normaalikilpailu, naiset (15 km)

12.3. torstai:
Klo 18.15 Normaalikilpailu, miehet (20 km)

13.3. perjantai:
Klo 18.15 Viesti, naiset (4×6 km)

14.3. lauantai:
Klo 17.30 Viesti, miehet (4×7,5 km)

15.3. sunnuntai:
Klo 14.30 Yhteislähtö, naiset (12,5 km)
Klo 17.15 Yhteislähtö, miehet (15 km)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    10. 10

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää