Tuuli, Tuulia, Hilda

Ampumahiihto

Valikko

Ampumahiihto

Kaisa Mäkäräinen on huippukunnossa – tähden julkaisema treenikuva paljastaa vahvat lihakset

Ampumahiihto
Mäkäräinen matkustaa heinäkuun alkupuolella kuukaudeksi Pohjois-Italiaan harjoittelemaan.
Uuteen ampumahiihtokauteen valmistautuva Kaisa Mäkäräinen on kovassa kunnossa. Mäkäräinen julkaisi Instagramissa treenikuvan, jossa näkyy hänen vahvat selkälihaksensa.

– Aamu kuntosalilla, Pohjois-Karjalan rajavartioston tiloissa harjoitteleva Mäkäräinen kirjoitti kuvapäivityksen yhteyteen.

Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.

Suomen suurimpien urheilutähtien joukkoon kuuluva Mäkäräinen, 33, kertoi pari viikkoa sitten muuttaneensa ravintotottumuksiaan.

– Ehkä kun olen ollut niin paljon kipeänä talvisin, olen ruvennut miettimään, voisiko ravinnolla vaikuttaa asiaan. Luulen, että välipalat muuttuvat terveellisempään suuntaan. Ei ole enää kahvin kanssa pullaa. Voi olla, että kahvin rinnalla on viherpirtelö, hän sanoi.

MM-kisoissa kultaa, hopeaa ja kolme pronssia saavuttanut Mäkäräinen vahvisti huhtikuun lopulla jatkavansa uraansa. Harjoittelun pariin joensuulainen palasi toukokuun puolivälissä.

– Kotona treenaaminen on aina vähän rankempaa. Liikkumista treenipaikoille on enemmän, ja lisäksi arjen pyörittäminen treenien rinnalla on yllättävän rankkaa, Mäkäräinen sanoi kesäkuun lopulla.

Heinäkuun alkupuolella Mäkäräinen matkaa kuukaudeksi Pohjois-Italiaan harjoittelemaan.

– Olen ensin omalla leirillä Toblachissa pari viikkoa. Ilmeisesti siellä ovat Aikku (Aino-Kaisa Saarinen) ja Lähteenmäen Krista ainakin osan aikaa samalla alueella. Heidän kanssaan tulee ehkä vedettyä joitain yhteisiä treenejä. Leirin loppupuolella olen näillä näkymin vähän Sveitsin ampumahiihtäjien mukana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. 6

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    7. 7

      Äiti nukkui 18-vuotiaan poikansa kanssa lusikassa ja netti kohahti – asiantuntija näkee asiassa ihan toisen ongelman

    8. 8

      Nyt on huono ajokeli! Lounais-Suomessa jopa kymmeniä onnettomuuksia tunnissa, useita rekkoja jumissa

    9. 9

      Kommentti: Toisille pian 200 e/kk enemmän – Lindströmin eläketuki on epäreilu

    10. 10

      Karu arvio öljystä: Jos toukokuussa ei tapahdu, romahdus uhkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    8. 8

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    9. 9

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    10. 10

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    10. 10

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Turun moottoritiellä kaksi suurta kolarisumaa – mukana jopa lähes 40 henkilöä

    2. 2

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    3. 3

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    4. 4

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    5. 5

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    6. Näytä lisää