Sisustusarkkitehti Mikko Vesanen: "Suomalaisten ”perisynti” kesämökeillä ei ole yllätys"

Julkaistu: 11.6.2012 6:03

Inno-ohjelmasta tutun Mikko Vesasen mukaan kakkoskotien varustelu on nykyään kapuamassa kohti ykköskotien tasoa.

Sisustusarkkitehti Mikko Vesasen mukaan kesämökit ovat monille pyhiä paikkoja, joissa vaalitaan tarkoituksella tietynlaista alkeellisuutta ja perinteisyyttä. Mutta uusiakin trendejä on ilmassa.

Kesämökeillä suositaan ekologisia ratkaisuja ja vanhan kierrättämistä, mutta mukaan halutaan myös arkea helpottavia asioita. Kesämökkien sisustukseen panostetaan yhä enemmän.

- Ihmisillä on työt ja muita kiireitä, joten mökkiä kohennettaessa aikaa vievä vaihtoehtojen hakeminen ulkoistetaan mielellään. Oman kokemukseni mukaan budjetit ovat mökeissä lähes samankokoisia kuin ykköskodeissakin.

Kesämökkiprojektit tekevätkin nykyään piikin sisustussuunnittelijoiden kevääseen.

- Kesämökit ovat perinteisesti melko pieniä ja samaa tilaa saatetaan käyttää oleskeluun, ruokailuun ja nukkumiseen. Sisustusalan ammattilaisilta kaivataan apua mökin toiminnallisuuden parantamiseen sekä muun muassa pintojen ja keittiön laittamiseen sekä kalusteiden sijoitteluun, kertoo Mikko.

Suomalaisten ”perisynti” kesämökeillä ei ole mikään yllätys: kakkoskotiin hamstrataan ylimääräistä tavaraa, jolle ei ole käyttöä kotona.

- Ylenpalttinen kerääminen on turhaa, ja kannattaakin miettiä, onko jollain kalusteella tai esineellä oikeasti käyttöä. Kenenkään sisustusratkaisuja ei kuitenkaan voi lähteä tuomitsemaan, sillä kauneus on katsojan silmissä.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat


Tuoreimmat