Laura

Asuminen

Valikko

Asuminen

Tältä näyttää Mika Kallion 400-neliöinen luksustalo

Valkeakosken asuntomessualueelle Lintulaan on noussut 400 neliömetrin kivinen kartano.

Pihaan ajaa talon isäntä, ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio. Aurinkoisena tiistaiaamuna tontilla puuhailee lähes parikymmentä työntekijää.

- Nyt kun kausi on käynnistynyt, ehdin olla täällä aika vähän. Aina kisojen välissä yritän käydä, Kallio tunnustaa.

Vaikka rakentamisen hoitavat ammattilaiset, taloprojekti on vaatinut paljon miettimistä.

Onneksi apuvoimiakin on: suuren osan pintamateriaaleista ja värimaailmoista on päättänyt tyttöystävä Tuuli Vähälä.

- Kaikki päätökset on tehty sovussa, mutta kyllä minä olen enemmän antanut periksi. Tulen toimeen minkälaisten keittiönkaappien kanssa tahansa, Kallio virnistää.

Tontin kustannukset menevät Valkeakosken kaupungin kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen piikkiin. Muita kuluja Kallio ei osaa arvioida.

- Voi olla, että olisi parempi jättää laskun loppusumma katsomatta.Kartanon sisätilat ovat vielä rakennustelineiden, pölyn ja työkalujen valtaamat. Suuren olohuoneen kaarevan takaseinän ikkunoista näkyy muu asuntomessualue.

Tontin paikka vaihtui viime hetkellä, mutta Kallio on erittäin tyytyväinen lopulliseen ratkaisuun. Talo on messualueen reunalla valoisassa rinteessä.

Alakerrassa on rakenteilla isännän oma valtakunta: saunatilat ja takkahuone. Kylpyhuoneen kaakelointi on jo lähes valmis, ja huonetta koristaa ruhtinaallisen kokoinen kylpyamme.

Takkahuoneeseen haetaan baarityylistä sisustusta.

- Olisin halunnut vanhanaikaisen, korkeaselkänojaisen sohvan, mutta se ei olisi mahtunut tänne. Baaritiski on kuitenkin tulossa. Täällä varmasti kaveriporukalla viihdytään aika paljon, Kallio kertoo.

Yksi huone pyhitetään vanhalle ajokalustolle sekä palkinnoille.

Pariskunnan puolitoistavuotias Mimosa-tytär saa talosta oman huoneen. Pihalle on suunnitteilla myös perinteinen leikkipaikka hiekkalaatikoineen ja liukumäkineen.

- Sitten kun pikkulikalla alkaa koulu, niin pitäisi kai asettua aloilleen. Emme tosin ole vielä päättäneet, missä se asettuminen lopulta tapahtuu.

Pihalle kaavaillaan grillikatosta ja tontin rajaavaa kivimuuria. Pensaita ja puitakin on tulossa, mutta kovin vaativaan puutarhanhoitoon perheellä ei ole aikaa.- Kunhan ei tarvitse koko ajan näppylähanskat kädessä olla. Sellainen ei kuulu harrastuksiini, Kallio nauraa.

3 faktaa

1. Messut järjestetään Valkeakosken Lintulassa 10.7.-9.8.2009. Alueelle on tulossa noin 40 taloa.

2. Taloissa korostetaan tänä vuonna esimerkiksi energiatehokkuutta.

3. Mika Kallio tulee esittelemään loma-asuntoaan elokuun alussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  3. 3

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  6. 6

    Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

  7. 7

    SS: Liikennemerkki lumen peitossa – miten käy ylinopeussakkojen?

  8. 8

    Epämääräinen uhkaus kouluampumisesta huolestuttaa Tampereen yliopistolla – osa opiskelijoista jäi kotiin: ”Emme tiedä viestin lähettäjää”

  9. 9

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  10. 10

    Näyttelijätähden suuri suru: Poikavauva kuoli vain viiden päivän ikäisenä – viranomaiset käynnistivät tutkimuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  3. 3

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  4. 4

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  5. 5

    Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  6. Näytä lisää