Tuuli, Tuulia, Hilda

Asuminen

Valikko

Asuminen

Perho tuli maalaistaloon

Perho tuli taloon -tv-ohjelman toimittajan Anna Perhon lapsuudenkoti on maalaistalo Ypäjällä, joka tunnetaan Suomen hevospitäjänä. Maaseudulla kasvaminen oli Perhon mielestä hyvä juttu - tosin se kirkastui hänelle kunnolla vasta aikuisena.

- Olen tajunnut, että turvallinen lapsuus on etuoikeus, Perho kertoo.

Vuonna 1887 rakennetussa maalaistalossa on kokoa monen huoneen verran. Perheen isä on maanviljelijä, dramaturgiksi opiskellut äiti pitää maatilamatkailuyritystä. Tilan hoito on nyt siirtymässä Annan pikkuveljelle.

Anna tuli taloon vuonna 1970. Sen jälkeen perheeseen syntyi vielä kaksi poikaa.

- Vanhemmillani ei ollut varmaankaan siinä vaiheessa rahaa sisustamiseen, joten sisustus oli niin sanotusti alkuperäiskunnossa, Perho arvelee.

Tyypillisiä suomalaisen maalaistalon huonekaluja heillä ei juuri ollut, ei edes pirttipöytää. Taloa on vuosikymmenten aikana remontoitu, mutta jäljellä on paljon vanhaakin: tapetteja, lattiapintoja, valaisimia ja huonekaluja.

Tallityöt hyvin hanskassa

- Omassa huoneessani oli kuvia hevosista ja Dingosta. Asuin parvekehuoneessa, jonka edessä kasvoi iso vaahtera. Poikaystävät kiipesivät sitä pitkin herättelemään. Isäni sahasi puun sittemmin poikki, Perho kertoo.

Tilan hevostallissa oli parhaimmillaan 15 hevosta. Lihakarjaa, jonka kasvattaminen on sittemmin lopetettu, oli runsaasti.

- Tallityöt minulla olivat hyvinkin hanskassa, mutta enpä voi sanoa tehneeni muita maatalon töitä. Selviäisin edelleen suvereenisti lannan luomisesta, mikä on hyvä homma siinä vaiheessa, kun puhelin ei enää muihin töihin kutsu.

Anna Perho on ratsastanut kilpaa ja seurannut myös hevosten myyntiä, sillä lapsuudenkodin hevostalli oli niin sanottu myyntitalli.

- Jo isoäitini äiti oli hevoshullu, joten se on geeneissä, hän toteaa.

"Ilman hevosia olisin hunningolla"

- Ilman hevosia olisin joutunut ihan hunningolle, koska olin aika kauhea teini. Hevoset pakottivat ottamaan vastuuta ja suoriutumaan treeneihin ja tallitöihin joka päivä, mikä oli minulle aivan oikein.

Kun Anna Perho oli pieni, hän luki kirjoja ja haaveili omasta ponista, jonka hän sitten saikin.

- Kavereita minulla ei ollut ennen kouluikää, sillä kotimme lähellä ei asunut muita lapsia.Kyläkaupan Mikan kanssa leikin vuoden päivät, mutta sitten hänkin muutti pois.

Vaikka Anna Perho arvostaa lapsuuttaan Ypäjän maalaismaisemissa, hän ei pidä maalais- ja kaupunkielämän vastakkainasettelusta.

- Kaupungissa voi elää yhtä onnellisen tai onnettoman lapsuuden kuin maalla. Perhe ratkaisee, ei ympäristö.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Heitä poliisi etsii Kim Jong-namin myrkytyksestä – ruumishuoneen vartiointia kiristetty

  6. 6

    Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nyt puhuvat kannattajat: 6 amerikkalaista kertoo, miksi Trump on hyvä presidentti

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  3. 3

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  4. 4

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  10. 10

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Heitä poliisi etsii Kim Jong-namin myrkytyksestä – ruumishuoneen vartiointia kiristetty

  6. Näytä lisää