Tuija, Tuire, Vanessa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kaija Kärkinen jakoi lapsuudenkotinsa

Laulaja-näyttelijä Kaija Kärkinen syntyi Sodankylässä nelilapsisen perheen iltatähtenä. Kärkisen perheen omakotitalo oli valmistunut vuotta ennen kuin kuopus syntyi vuonna 1962.

- Vanhempani olivat viettäneet liikkuvaa elämää, mutta he palasivat ennen syntymääni äidin kotikylään Sodankylään. Isoisäni oli lahjoittanut omistamiaan maita lapsilleen, joten lähellä asui neljä talollista serkkuja sekä isoäitimme. Elin lapsuuteni turvallisesti sukulaisten ympäröimänä, Kaija kertoo.

Kärkisten talo oli 60-luvulla hyvin moderni. Se on matala, ja seinät päällystettiin mineriitillä, joka oli siihen aikaan muotia.

- Talo on aika iso, siinä on olohuone, keittiö ja viisi makuuhuonetta. Meillä oli pitkään kahdessa huoneessa vuokralaisia, Kaija muistaa.

Nykyään vain aniharvat ottavat kotiinsa vuokralaisia asumaan, mutta aikoinaan monet antoivat vuokralle ylimääräiset huoneensa, jos oli vähänkin rahan tarvetta.

- Sisustus oli sellaista peruskuuskymmentälukulaista. Rakkain huonekaluni oli pehmustettu nojatuolimainen keinutuoli, joka oli lukupaikkani. Se oli maailman ihanin paikka. Keinutuoli on talossa edelleen, Kaija kertoo.

- Meidän talon takana on pelto, jossa pelasimme pesäpalloa ja leikimme perinteisiä leikkejä, Kaija muistaa.

Yläasteikäisenä Kaija alkoi jo kaivata pois Sodankylästä. Hänellä oli serkkujen lisäksi hyviä ystäviä, mutta silti hän tunsi olevansa porukoiden ulkopuolella.

- Koin, ettei minulla ollut kylällä hengenheimolaisia. Suunnittelin jopa, etten mene lukioon, vaan muutan muualle, mutta kävin kuitenkin koulun loppuun. Haaveilin teatterista ja musiikista, mutta ei sellaisista haaveista kehdannut kenellekään puhua, piti olla realistinen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  4. 4

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  5. 5

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  6. 6

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  7. 7

    Tämän viestin Krista Pärmäkoski kertoi maaliintulon jälkeen – ”Nukahdin siinä…”

  8. 8

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  9. 9

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  10. 10

    Kerran eronneet ja yhteen palanneet Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen paljastavat: Intohimo ei tauonnut eronkaan aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  4. 4

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  5. 5

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  6. Näytä lisää