Unelma, Anelma

Asuminen

Valikko

Asuminen

Lena Meriläinen muutti onnellisesti Helsinkiin

Näyttelijä Lena Meriläinen palasi Helsinkiin, eikä halua enää ikinä muuttaa pois.
Oli lokakuu 1996, kun näyttelijä Lena Meriläinen muutti puolisonsa Olli Tolan kanssa Tampereelta Helsinkiin, jossa Lena oli asunut aivan pienenä.

- Silloin aloin tykätä syksystä, Lena kuvaa onnellista muuttoa.
Hän ei halua lähteä enää ikinä Helsingistä, jossa asuu nykyään suurin osa hänen läheisistään.

Lena Meriläisen ja Olli Tolan koti on ollut muutosta asti Taka-Töölössä Mannerheimintiellä. He asuvat melkein Stadionin kupeessa.

- Olli oli tykännyt helsinkiläisenä aina Töölöstä, mutta asuinpaikan ratkaisi se, että saimme sopivan asunnon sopivaan hintaan, Lena muistaa.

Mansku kuulostaa aika vilkkaalta kotikadulta, mutta Lena Meriläinen ei ole koskaan kokenut asuvansa metelin keskellä. Liikenteen ääni ei tunkeudu heidän kotiinsa ja katuelämäkin on iltaisin rauhallista.

- Istun välillä ikkunalaudalla ja katson liikennettä, mutta muuten en huomaa sitä. Kolminkertaisten ikkunoidemme takia liikenteen ääntä ei tule sisälle. Makuuhuoneemme on sitä paitsi pihan puolella.

Ohiajavasta liikenteestä on tosin yksi haitta: ikkunat likaantuvat nopeasti. Se on kuitenkin pieni ongelma, jonka takia Lena ei alkaisi miettiä keskustan ulkopuolelle muuttoa.

- Asuimme Tampereellakin ihan keskustassa, Lena kertoo.

Hyvät yhteydet julkisilla ja kävellen

Julkisen liikenteen käyttäjänä Lenasta on upeata päästä kotiovelta bussiin tai ratikkaan. Myös liikuntaharrastukset ovat hänellä lähellä.

-  Voin lähteä lenkille Stadikan suuntaan tai Töölönlahdelle. Stadikan takana on myös ihania kallioita, Lena kertoo.

Kesäisin hän kävelee usein Töölöntorin kahvilaan. Ruokakauppojakin Manskulla asuville on tarjolla riittävästi. Lähellä on myös suuri määrä ravintoloita, joista Lena valitsee yleensä Mamma Rosan tai Kuun.

- Mansku on loistava paikka asua tällaiselle kahdelle vanhalle varikselle, Lena naurahtaa.

Maailman lapsiystävällisimmäksi paikaksi Lena ei Manskun seutua nimittäisi, sillä pieniä lapsia ei voi päästää ovesta suoraan ulos. Monissa taloissa pihoilla on autoja, mikä voi johtua siitä, ettei taloissa ole ainakaan kovin paljon lapsiperheitä, jotka taistelisivat pihat leikkipaikoiksi.

Kotikadun kuvauksiin Lena menee yleisillä kulkuneuvoilla, mutta pilatestunteja hän pitää kävelymatkan päässä Imperial Health Clubissa. Kesällä hän on elokuvan kuvauksissa kaukana Töölöstä.

- Muuttoa emme ole koskaan ajatelleet. Se ei ole ajankohtainen ainakaan niin kauan, kun olemme työelämässä. Jos olisi paljon rahaa, joku kattoterassiasunto olisi tietenkin ihana, Lena miettii.

Taka-Töölö, Helsinki

LENAN PLUSSAT
+lenkkimaastot
+rauhallista, räyhääjiä ei ole yleensä kaduilla
+kaikki on lähellä

LENAN MIINUKSET
-kadun puoleiset ikkunat likaantuvat nopeasti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    4. 4

      Testaa, miten sinkku olet!

    5. 5

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

    8. 8

      Apu: Posti hukkasi toimittajalegenda Helena Petäistön Linnan juhlien kutsun

    9. 9

      Ratsaa kaappisi – nämä kuumat suosikit saavat nyt huutokauppakansan kaivamaan kuvetta

    10. 10

      IS seuraa: Pressiklubissa käsitellään Yle-kohua – Jääskeläinen kohtaa Stillerin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    2. 2

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    7. 7

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Tuomas Enbuske julkaisi Berliinin-lennolta säikäyttävän kuvan koneen sisältä: ”En tiedä, mikä tämä on”

    10. 10

      Aamu-tv:n katsojat shokissa haastattelusta: 18-vuotias tyttö haluaa myydä neitsyytensä jättisummalla, taustalla murheellinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    3. 3

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    4. 4

      Testaa, miten sinkku olet!

    5. 5

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    6. Näytä lisää