Visa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kike Elomaa asuu korvessa

Kansanedustaja Kike Elomaa (ps) ei kaipaa asumiseensa vaihtelua. Hänen kotinsa on ollut 30 vuotta Maskussa, 24 kilometrin päässä Turusta.
- Masku on kasvava kunta lähellä isoa kaupunkia, mutta silti olemme ihan maaseudulla, Elomaa kehuu.

Maskussa on Elomaan mielestä tavallaan kaksi keskustaa, joista toisessa käydään huonekaluostoksilla.

- Itse asun ihan korvessa.

Kike Elomaan talo on Niemenkulmassa, kahdeksan kilometriä keskustasta. Maskuun hän päätyi, koska sieltä sattui löytymään sopiva talo.

- Silloin tuntui, että Masku on tosi kaukana Turusta, jossa olin asunut. Nyt tuntuu, että asun juuri sopivan matkan päässä kaikesta.

Vain kilometri meren rantaan

Kotona ollessaan Kike Elomaa käy Turussa päivittäin, mutta hän on tyytyväinen, että koti on pienellä paikkakunnalla. Laulukeikoille hänellä oli usein pitkä matka, mutta sekään ei rasittanut.

- En ole ajatellut muuttaa minnekään, mutta tuntisin kyllä oloni kotoisaksi missä vain Varsinais-Suomessa, hän miettii.

Maskussa pyritään kohtelemaan hyvin pieniä yrittäjiä, Elomaa katsoo. Plussaa hän antaa myös luonnon läheisyydestä. Kike Elomaan kotoa on vain runsas kilometri merenrantaan.

Maskun Rivieraksi kutsutaan hiekkakuoppia, joissa on tekojärviä hiekkarantoineen.

- En ota aurinkoa, Elomaa sanoo syyksi, miksei häntä nähdä siellä lekottelemassa.

Parempi Masku

Onko Maskussa jotakin parannettavaa?

- Se ei ole Maskun syy, mutta kasitie on katastrofaalisen huonossa kunnossa. Se on liian kapea ja sen varrelle pitäisi saada risteyslaajennuksia.

Mitkä ovat itsellesi erityisen tärkeitä paikkoja Maskussa?

- Posti, osuuspankki ja leipomo, Elomaa vastaa.

Kotiseudullaan Kike Elomaa on niin tuttu näky, etteivät ihmiset ajattele häntä julkisuuden henkilönä.

- Kotopuolessa en tunne itseäni miksikään.

Maskun nähtävyydet

Turistille Kike Elomaa esittelisi esimerkiksi Maskun vanhan kivikirkon. Maskussa on säilynyt muutenkin paljon vanhaa.

- Omalla pihallani on 750-vuotias tammi, joka on yksi Suomen vanhimmista, Elomaa kertoo.

Elomaa kulkee aina omalla autollaan. Muita vaihtoehtoja hänellä ei olekaan, sillä hänen kotikulmillaan ei kulje yksikään linja-auto.

- Se on puute, Elomaa toteaa, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta yksityisautoiluun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    9. 9

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    10. 10

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää