Sebastian

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kodin kohentamisen veroetu kutistuu

Kodin remontit kannattaa tilata mahdollisimman pian, sillä palveluiden teettäminen on kallistumassa.

Jos valtiovarainministeriön tahto toteutuu, kotitalousvähennyksen enimmäismäärä kutistuu ensi vuonna 2000 euroon nykyisestä 3000 eurosta. Myös työn vähennysprosentti pienenee.

Kotitalous- ja remonttialan ammattilaiset pelkäävät vähennyksen supistumisen johtavan harmaan talouden kasvuun. LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä sanoo, että kotitalousvähennys on ollut hyvä keino vähentää pimeinä tehtyjä pieniä korjaus- ja remonttitöitä.

– Kysymys kuuluu, ovatko suomalaiset jo oppineet pyytämään kuitin? Työt saattavat taas valua ammattitaidottomille sukulaismiehille, Syrjälä pelkää.

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen on hämmentynyt kotitalousvähennyksen leikkaamisesta, sillä hallitusohjelmassa luvataan toimia harmaan talouden torjuntaan.

– Kiristyslistassa tämä kohta on erityisen heikosti perusteltu. Kuitilla tekeminen käy kannattamattomaksi, mikä taas heikentää työntekijöiden sosiaaliturvaa, Lehtinen huomauttaa.

Rakennusliiton tiedotuspäällikkö Heikki Korhonen sanoo, että kotitalousvähennyksen käyttöönotto oli laman keskellä merkittävä piristysruiske rakennusalalle. Kesämökkien ja omakotitalojen kunnostaminen lisääntyi, ja pimeät työt saatiin verotuksen piiriin. Korhoselta löytyy kuitenkin ymmärrystä poliitikoille.

– Elvytysvälineet eivät voi olla pysyviä, joskus niistä on luovuttava. Vähennyksen nostamista voisi harkita taas, jos lama iskee.

Helppo kulu karsia

Kotitalousvähennyksen vastustajat sanovat, että verohyöty nostaa palveluiden hintoja. Voittajia ovat siis kuluttajien sijaan yrittäjät. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) raportin mukaan nykyiset tilastot ovat riittämättömiä vähennyksen vaikutusten kattavaan arviointiin.

Raportin mukaan vähennyksen piirissä olevien palveluiden hinnat eivät kuitenkaan ole kasvaneet merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi kauneudenhoitopalveluiden hinnat.

Suomen yrittäjien ekonomisti Petri Malinen uskoo, että heikon talouskasvun aikana kotitalouspalveluiden käyttöä vähennetään. Se vaikuttaa vääjäämättä varsinkin pienten yritysten tulevaisuuteen.

–Leikkauksen ajoitus on haastava. Työmahdollisuudet vähenevät, ja osa yrittäjistä joutuu varmasti lopettamaan toimintansa.

Malisen mukaan taantuma tekee kuluttajista entistä varovaisempia. Yksi helppo tapa säästää on vähentää ulkopuolisten ihmisten apua kotitaloustöissä. Kotitalousvähennyksellä on Suomessa vielä lyhyet perinteet.

– Aluksi sitä kutsuttiin hyvin ikävään sävyyn piikavähennykseksi. Meillä ei ehkä vieläkään ymmärretä näiden palveluiden arvoa oman työssä jaksamisen kannalta.

Iäkkäät ostavat palveluita

Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan kotitalousvähennyksen käyttö on yleisintä iäkkäissä ikäryhmissä. Eniten vähennystä hyödyntävät yli 75-vuotiaat. VATT:n mukaan yksi selitys eläkeläisten vähennysintoon on se, että ostettavilla palveluilla korvataan kuntien vanhuspalveluita.

– Kuinka moni pärjää vielä kotona, jos avun hankkiminen kallistuu? Kunnallistaloudessa on paineita, joten sieltä ei ehkä liikene lisää resursseja kotipalveluun, sanoo ekonomisti Malinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    9. 9

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    10. 10

      Taloyhtiö vitkutteli paritalon salaojien korjaamista – viivyttely maksoi osakkaille yli 50000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Nuoren parin ensimmäisen loman surullinen loppu – noin 30 yhä kateissa Italian lumivyöryn jäljiltä

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. Näytä lisää