Meri, Vellamo

Asuminen

Valikko

Asuminen

10 syytä muuttaa pois Helsingistä

Pikkukaupungin tunnelma - ja huomattavasti halvempi hintataso - odottavat vain tunnin matkan päässä Helsingistä. Tässä syyt, miksi pääkaupunki kannattaa jättää.
Asumisen hinta
Asumisen hinta-laatusuhde on pikkukaupungissa kohdallaan. Esimerkiksi Hämeenlinnassa keskustayksiön vuokra on parisataa euroa vähemmän kuin Helsingissä. Myös omistusasunnon saa järkevään hintaan: helsinkiläisyksiön hinnalla pystyy ostamaan kivankokoisen kaksion.

Uniikit rakennusratkaisut
Pikkukaupungissa voi päästä puutaloon keskelle kaupunkia ja muutenkin yksilölliseen asuntoon. Helsingistä ei esimerkiksi löytyisi helpolla vanhaa panimorakennusta, jossa voi kaivaa esiin punatiiliseinän.

Oma sauna
Saunahullulle riippuvuus taloyhtiön saunavuoroista on kärsimystä. Pikkukaupungin vuokrakämpissäkin on yleensä sauna.

Järvimaisema
Helsingissä merimaisemaan on varaa vain harvoilla ja valituilla. Pikkukaupungissa järvimaiseman voi saada kuin kaupan päälle.

Keskellä kaikkea
Pikkukaupungissa etäisyydet ovat olemattomia. Kaupat ja virastot sijaitsevat samassa ryppäässä, ja torikin on keskellä kaikkea. Kävellen pääsee! Oma auto on turha.

Hiljaisuus & kiireettömyys
Uudella paikkakunnalla tuntuu kuin hälytysajoneuvoja ja aura-autoja ei olisi olemassakaan. Myös pikkukaupungin askeleet ovat selvästi leppoisampia kuin Helsingissä, jossa kiireen aistii heti.

Helsinki ei katoa

Helsinkiin pääsee julkisilla kulkuvälineillä reilussa tunnissa, jos välillä tulee tarve kadota kaupungin vilinään. Eikös iso osa helsinkiläisistäkin käytä siirtymiseen vähintään tunnin päivässä?

Kahvilasäästöt
Pikkupaikkakunnalla jokainen kahvikuppi maksaa vähemmän kuin Helsingissä. Helsingin ulkopuolella tulee säästäneeksi siksikin, etteivät parhaat ostoskeitaat sijaitse kotikulmilla.

Palvelua jonotta
Virastoissa saa palvelua ja postireissusta huomaa selviävänsä jonottamatta, samoin kuin baareissa. Muutettuaan tajuaa, että pikkukaupungissahan säästää myös aikaa!

Vuokra-aviomies
Naapuruston tuttava-apuverkoston menettäminen ei ole syy pysyä vanhassa. Jos uusia tuttavia ei ole ennättänyt tulla, tauluja ripustamaan voi kutsua vaikka vuokra-aviomiehen. Kotitalousvähennys kattaa osan kuluista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. 6

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    7. 7

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    6. Näytä lisää