Ilmari, Ilmo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Halvalla lähtee: tontteja satasella

Savitaipale houkuttelee uusia asukkaita halvalla maalla.
Tonttikarttaa esittelevä kunnanjohtaja Tapio Iso-Mustajärvi uskoo, että sadan euron tontit alkavat kiinnostaa, kunhan kevät ehtii pidemmälle.

Toistaiseksi 23 tontista on myyty vain kaksi, ja nekin savitaipalelaisille.

- Toiverakentaja olisi tietenkin muualta Suomesta muuttava perheellinen yrittäjä, joka samalla siirtäisi yritystoimintansa Savitaipaleelle, sanoo Iso-Mustajärvi.

- Joka kolmas savitaipalelainen on jo täyttänyt 65 vuotta, joten tahtoisimme kernaasti muuttaa väestönkehityksen suuntaa.

Savitaipaleelle muuttaa joka vuosi toistasataa asukasta, mutta lähtijöitä on aina jonkin verran enemmän. Esimerkiksi korkeakouluopiskelijat pyritään pitämään kirjoilla kotikunnassa myöntämällä heille 500 euron stipendi ainakin kahdesti opiskeluaikana.

Savitaipaleen kunta myy sadan euron tontteja kolmelta eri alueelta, joista lähinnä Kuolimon rantaa sijaitseva Marttila on herättänyt toistaiseksi eniten mielenkiintoa.

Asuinalueelta on kolmisensataa metriä Kaijanlahdelle, josta tontinostajat saavat kylkiäisiksi venepaikkaoikeuden. Sadan euron tontit ovat keskimäärin 1600 neliön suuruisia, ja ne myydään ainoastaan vakituisen asunnon rakentamista varten.

Iso-Mustajärvi arveleekin, etteivät tontit sen takia ole kiinnostaneet venäläisiä.

Jos tontilla ei kolmeen vuoteen tapahdu mitään, kunta lunastaa tontin takaisin myyntihintaan.

Mitä uudisasukkaille tarjotaan lähes ilmaisten tonttien lisäksi?
Iso-Mustajärvi hehkuttaa poikkeuksellisen monipuolisia palveluja.
3800 asukkaan kunnassa on jäähalli, uimahalli, liikuntahalli, lukio ja musiikki- ja kuvataidekoulut sekä erikoisliikkeitä.

Kirkonkylä sijaitsee Suomen puhtaimpiin kuuluvan Kuolimo-järven rannalla.

Liikenneyhteydetkään eivät ole pöhkömmät: valtatie 13 Mikkeliin kulkee kunnan läpi.

Lähin rautatieasema ja lentokenttä ovat 40 kilometrin päässä Lappeenrannassa.

Savitaipale on yksi Etelä-Karjalan suosituimmista kesälomakunnista. Vapaa-ajan asuntoja on noin 2900, ja kesäloma-aikana kunnan väkiluku kolminkertaistuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

    10. 10

      Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    4. 4

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää