Nestori

Asuminen

Valikko

Asuminen

IS-testasi: Pallopoikien munanlämmitin syntyy illassa

IS testasi, miten helppoa on neuloa kevätkoriste joulupallopoikien Arnen ja Carloksen ohjeilla.
Joulupalloilmiön synnyttänyt muotisuunnittelijapariskunta
Arne ja Carlos ohjeistavat uudessa kirjassaan kodin pääsiäiskoristelua. Kevätkotia koristavat neulottujen pallojen lisäksi, tiput, tulppaanit ja pehmeät puput.

Testasimme, miten helppoa perusneulojan on toteuttaa pallopoikien ohjein aamiaispöytää piristämään kananmunanlämmitin. Carloksen mukaan neulepallon teko sujuu jopa 8-vuotiaalta, joten painetta onnistumiseen on.

Idea paidanmuotoisesta munanlämmittimestä on hauska, vaikka en sitä varsinaisena hyötytavarana osaakaan ajatella. Tästä voisi kuitenkin tulla hyvä lahja kaverille vaikka uuteen kotiin.

Ohjeet olivat suhteellisen selkeät ja työ eteni mukavasti illalla televisiota katsellessa. Ainoastaan silmukoiden päättäminen tuotti päänvaivaa. Hetken kesti myös tajuta, että miehustan teko jätetään kesken, kunnes hihat ovat valmiit. Tämän jälkeen hihat kiinnitetään miehustaan neulomalla.

Työ vaati pientä nipertämistä ja vei noin kolme tuntia. Lopputuloksena oli ihan tunnistettavan oloinen paituli.

Jostain syystä kirjan kuvissa työt näyttävät kuitenkin aina paremmilta. Aloittelevan neulojan kannattaa kokeilla neulomista jonkun kokeneemman seurassa, koska ohjeen tulkkaaminen vaatii perusneulomistekniikan tuntemista.

Näin neulot munanlämmittimen

Miehusta
Luo 40 s puikolle nro 2 . Jaa silmukat tasan 4 puikolle.
Neulo 6 krs joustinta 1 s o, 1 s n, toistaen krs:n loppuun.
Vaihda sitten työhön puikot nro 3.
Neulo kerrokset 1, 3, 5, 7 ja 9 vain oikein, lisäämättä tai vähentämättä silmukoita.
2. krs: Neulo 1 s o, nosta 1 s o neulomatta, 1 s o, vedä nostettu s neulotun yli, 14 s o, 2 s o yhteen, 1 s o, toista krs:n loppuun.
4. krs: Neulo 1 s o, nosta 1 s o neulomatta, 1 s o, vedä nostettu s neulotun yli, 12 s o, 2 s o yhteen, 1 s o, toista krs:n loppuun.
6. krs: Neulo 1 s o, nosta 1 s o neulomatta, 1 s o, vedä nostettu s neulotun yli, 10 s o, 2 s o yhteen, 1 s o, toista krs:n loppuun.
8. krs: Neulo 1 s o, nosta 1 s o neulomatta, 1 s o, vedä nostettu s neulotun yli, 8 s o, 2 s o yhteen, 1 s o, toista krs:n loppuun.
10. krs: Päätä 2 s o, neulo 8 s o, päätä 4 s o, neulo 8 s o, päätä 2 s o.
Siirrä etu- ja takakappaleet omille puikoilleen.

Hihat
Luo 12 s puikoille numero 2 . Jaa silmukat tasan 3 puikolle.
Neulo 6 krs:ta joustinta 1 s o, 1 s n, toista krs:n loppuun.
Vaihda työhön puikot nro 3 ja neulo 9 krs:ta oikein.
10. krs: Päätä 2 s o, neulo 8 s o, päätä 2 s o. Siirrä hihan silmukat yhdelle puikolle.
Neulo toinen hiha samalla tavalla.

Miehusta ja hihat yhdistetään neulomalla.
Kerrokset 3 ja 5 neulotaan vain oikein, lisäämättä tai vähentämättä silmukoita
1. krs: Neulo 32 s o.
2. krs: Neulo 1 s o, 2 s o yhteen, 2 s o, 2 s o yhteen, 1 s o, toista krs:n loppuun.
4. krs: Neulo 1 s o, 2 s o yhteen, 2 s o yhteen, 1 s o, toista krs:n loppuun.
Vaihda työhön puikot nro 2 ja neulo kauluksen joustin 2 s o , 2 s n, toista krs:n loppuun.
Neulo 15 kerrosta
Päätä silmukat. Ompele kainalosaumat ja päättele langanpäät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    4. 4

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    5. 5

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    6. 6

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    9. 9

      Kuolemanvakavasti sairastunut valmensi Suomen MM-yllättäjää syöpäosastolta – ”Eipä tullut mieleen jättää lenkkiä väliin”

    10. 10

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    4. 4

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    5. 5

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    6. Näytä lisää