Enni, Enna, Eini

Asuminen

Valikko

Asuminen

Sohvakierroksen satoa - näin niitä todella myydään

alesohva
Ilta-Sanomat kävi kolmessa sohvaliikkeessä katsomassa, miltä mainoksissa luvatut tarjoussohvat todellisuudessa näyttivät.
Aloitin sohvakierrokseni Suomen Sänkytukusta (Pihatörmä 1, Espoo).

Lehtimainokset lupasivat, että vaaleanruskean vuodekulmadivaanisohvan saisi rajuun avajaishintaan. Rajut avajaistarjoukset olivat olleet voimassa jo kolme viikkoa.

Kun saavuin liikkeeseen, myyjä kertoi avoimesti tarjoustuotteesta. Hinta oli todella edullinen (377 euroa), mutta laatu kuulemma huono.

Myyjä totesi, että kangas venyy käytössä. Sohvakankaan käyttöiäksi hän arvioi kuusi kuukautta.

Huonon kankaan sijaan myyjä tarjosi jämäkämpää kangasta, jolloin saman sohvan hinta olisi noussut 600 euroon.

Myyjällä oli kuitenkin vielä parempi tarjous asiakkaalle. Hän suositteli toista sohvaa, jonka patjaosa olisi ollut parempi. Toinen sohva oli myös aavistuksen leveämpi - ja kalliimpi, 650 euroa.

Kun paljastin olevani toimittaja, liikkeen myyjät kertoivat, että halvassa kankaassa oli 2-3 vuoden takuu. Takuu pyöristyi kolmeen vuoteen, kun ihmettelin sen epämääräistä kestoa.

Merkkikaluste Metropoli (Martinkyläntie 51, Vantaa) mainosti Manhattan-jättidivaania 499 eurolla.

Mainoksesta kävi ilmi, ettei hinta koskenut kuvan sohvaa.

Pienellä tekstillä ilmoitettiin, että "kuvan upealla Cannes-kankaalla" hinta oli 699 euroa. Päätin selvittää, millainen oli tarjoussohva.

Tarjoushintaan oli tarjolla sohva vaaleanruskealla kankaalla. Myyjä kertoi, että kyseessä oli halvempi kangas, johon saattoi tulla hankaumia. Myyjä kuitenkin totesi, että kangas kestää hyvin, jos sen suojaa.

Kalliimman kankaan todettiin olevan kestävämpi, mutta tarjoushintaista sohvaa oli silti myyjän mukaan ostettu, koska hinta oli niin edullinen.

Liikkeen myymäläpäällikkö kertoi, että tarjoussohvan kangas oli hyvälaatuista, mutta tehdas oli päättänyt lopettaa sohvien valmistuksen sillä kankaalla kaikissa väreissä. Vaaleanruskeaa kangasta oli kuitenkin jäänyt yli reilusti, minkä vuoksi juuri vaaleanruskean sohvan sai edullisempaan tarjoushintaan.

Mainoksessa ollut kaunis valkoinen kulmasohva houkutteli minut seuraavaksi Maskuun (Tiilenpojanlenkki 2, Vantaa).

Paikalla selvisi, että 495 euron hinta koskikin ainoastaan ruskeaa mikrokuitukangasta.

Tästä varoitti myös mainoksessa ollut pikkupräntti "väri cappuccino".
Myyjä esitteli sohvan eri kangasvaihtoehtoja neutraalisti, eikä varsinaisesti suositellut edullisempaa tai halvempaa. Myyjä kuitenkin varoitti tarjouskankaan rypistymisestä ja totesi, että laadukkaammalla kankaalla sohvan saisi 795 euron hintaan.

Seuraavaksi ihmettelin, eikö kangas kestänyt käyttöä. Myyjä ilmoitti, että toinen kesti paremmin löhöilyä.

Edulliset sohvat ruskeine kankaineen olivat kuitenkin käyneet kaupaksi, sillä myyjän mukaan varasto oli tyhjentynyt tarjoussohvista. Sellaisen pystyi kuitenkin tilaamaan.

Sen sijaan kuvan valkoista mikrokuitukangasta ei ollut myyjän mukaan saatavilla ainakaan Petikon myymälässä.

Kysyin, paljonko sohva maksaisi valkoisella kankaalla, mikäli sitä saisi. Myyjä kertoi, että siinä tapauksessa sohva olisi normaalihintainen eli 965 euroa.

Seuraavana päivänä Maskun markkinointipäällikkö Petri Kulju tarkentaa tietoa. Hän lupaa, että kuvan valkoisen sohvan saa ostaa samaan tarjoushintaan kuin vaaleanruskeankin, vaikka siitä ei ole mainoksessa mitään mainintaa. Kulju myös vannoo, että mikäli Maskun mainoksessa on kuva sohvasta, kyseisen sohvan saa kuvan värillä ja kankaalla kuvan yhteydessä esitettyyn hintaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Gambian ex-presidentti lähti maanpakoon keskellä yötä – BBC: valtion kassasta kadonnut miljoonia

    8. 8

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    9. 9

      Horoskooppi 23.1.2017

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    9. 9

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    10. 10

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    6. Näytä lisää