Tatu, Daniel, Taneli

Asuminen

Valikko

Asuminen

Nordea: Asuntosäästäminen kannattaa aloittaa jo vauvana

Nordea-pankin mielestä asuntosäästämisen voisi aloittaa heti syntymän jälkeen.
– Nykyistä ASP-järjestelmää tulisi kehittää siten, että myös vanhemmat tai isovanhemmat voisivat verovapaasti kerryttää lapselle varoja asunnon ostoon, ehdotti Nordean henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen pankin tiedotustilaisuudessa.

Nordea rukkaisi nuorille ensiasunnon ostajille tarkoitetun ASP-järjestelmän ehtoja muutenkin joustavammiksi. Lisäksi pankki nostaisi korkotuetun lainan enimmäismäärää, joka nyt on Helsingissä 175 000 ja muualla maassa 125 000 euroa.

ASP-säästämisen suosio on ollut kasvussa. Viime vuonna uusia ASP-säästötilejä avattiin Nordean mukaan 28 prosenttia toissa vuotta enemmän, yhteensä 6 640 kappaletta.

Kasvuun lienee vaikuttanut keskustelu asuntolainoihin kaavaillusta lainakatosta. ASP-säästöille on myös saanut selvästi tavallisia pankkitalletuksia paremman koron, joka esimerkiksi Nordeassa on nyt peräti viisi prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Tapausta tutkitaan tappona – ”surmat tehtiin todennäköisesti aamuyöstä”

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. 6

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    9. 9

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    10. 10

      Video: Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitshkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Tapausta tutkitaan tappona – ”surmat tehtiin todennäköisesti aamuyöstä”

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. Näytä lisää