Keijo

Asuminen

Valikko

Asuminen

Huh, mitä remonttikokemuksia - näin vältyt pahimmalta

Kadonnut remppamies ja tuhopolttouhkauksia. Remontit eivät mene aina putkeen, mutta kriiseiltä voi suojautua.
Kylpyhuoneen kaakelit piti vaihtaa. Perhe etsi ja löysi mukavan oloisen remonttimiehen. Työ alkoi ja muutaman viikon kaikki meni vallan mainiosti. Sitten remonttimies ilmestyi työpaikalleen vain joka toinen päivä, kohta enää pari kertaa viikossa ja lopulta mies katosi. ”Taisi olla todella parempi keikka jossain tiedossa, kun kaikki tarvikkeetkin jätti kylpäriimme”, perheen äiti ihmetteli.

Toisessa tapauksessa perhe todella toivoi, että remonttimiehet olisivat hävinneet. Remontin ottaneet isä ja poika nimittäin alkoivat laskuttaa tilaajalta kaikenlaista kummallista. Kun asiaa haluttiin tarkemmin selvittää, vastassa oli kiroilua ja huutoa. Muutaman selvitysyrityksen jälkeen remontin tilannut perhe ilmoitti, ettei yhteistyöstä tule mitään ja pyysi remonttimiehiä poistumaan.

Pitkällisen mesoamisen jälkeen he poistuivat, mutta vasta, kun olivat ilmoittaneet palaavansa joku yö polttamaan talon. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

Mutta voiko tällaisiin tilanteisiin varautua? Näillä vinkeillä pääset alkuun:

1. Etsi itsellesi mahdollisimman paljon tietoa tarvitsemastasi remontista ja suunnittele se huolella.

2. Tarkista valitun yrittäjän taustat ja se, että hän kuuluu ennakkoperintärekisteriin. Tämä vaaditaan mm. kotitalousvähennykseen.

3. Tarkista, että yrittäjällä on vastuuvakuutus. Sieltä on mahdollista saada korvauksia, jos työmaalla sattuu vahinko.

4. Sovi työstä, materiaalihankinnoista ja kaikesta mahdollisesta niin täsmällisesti kuin vain voi. Jos sopimus jää vain puheiden varaan, tilaajalla ei ole näyttöä vaatia remontintekijää pysymään sovitussa hinnassa tai aikataulussa.

5. Valvo työtä alusta lähtien. Asunnon omistaja voi esimerkiksi ottaa kuvia jokaisesta työvaiheesta. Kuviin voi sujauttaa myös päivän lehden, josta näkyy työvaiheen päivämäärä.

6. Mieti ennen kuin käytät tuttua tai tutuntuttua. Ystävyys- ja sukulaisuussuhteet ovat vaarassa, jos remonttiin tulee mutkia.

Lähde: Kotitonttu
Kotitonttu antaa vinkkejä asumiseen ja olemiseen, miettii kotia ja kodinhoitoa sekä mielellään vaihtaa vinkkejäkin.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    8. 8

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    9. 9

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    2. 2

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    3. 3

      Miksei MM-Lahden laduissa vedetty kotiinpäin? ”Suomella olisi ollut loistava sauma taktikoida”

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. Näytä lisää