Laura

Asuminen

Valikko

Asuminen

Suomalaiset kertovat mökkihelvetistä: "Siitä alkoi liki 20 vuotta kestänyt painajainen"

IS:n lukijat avautuivat omista kimppamökkikokemuksistaan. Mökin yhteisomistus ei todella ole helppoa.
"Isäni kuoltua kesämökki jäi jakamatta ja kaikkien käyttöön. Muutaman vuoden kuluttua veljeni maksettiin ulos, mutta hän käytti mökkiä edelleen kuin omaansa. Myös velipuoleni käytti mökkiä miten huvitti. Kaikki kulut maksoimme minä ja äitini. Sain aina pelätä, mitä mökillä tapahtui muiden siellä ollessa. Biojätteet jätettiin haisemaan kesähelteellä mökiltä poistuttaessa, valot jätettiin päälle, kirjastonkirjat palauttamatta, ihmeellisiä virityksiä oli porattu sinne ja tänne, petivaatteet hujan hajan, viimeiset vessapaperit ja kahvit oli käytetty eikä uusia ollut ostettu tilalle. Sisarukset saattoivat ilmestyä mökille ilmoittamatta - ja ilman omia ruokia. Sitten he olivat nokka nyppyrässä, kun heille ei ollut ruokaa valmiina. Kun lopulta sain äitini pään käännettyä, ja hän suostui myymään mökin, olin todella helpottunut. Yksi suuri stressitekijä poistui elämästäni. Tietysti olen välillä vähän surullinen, että minun lapsilleni ei jäänyt kesämökkiä, jota he suuresti rakastivat.
Liian kiltti sisko

Pari vuotta sitten saimme sovittua omat lomaviikot. Jokainen saa vuorovuosina varata oman lomaviikkonsa ensimmäisenä ja muilla ei silloin ole asiaa paikalle ilman, että siitä on etukäteen sovittu. Muina aikoina mökki on yhteisessä vapaassa käytössä, jos ei muuta sovittu. Lisäksi käytössä on yhteinen kalenteri, jonne on suotavaa laittaa omat tulonsa ja menonsa. Minulta menivät alun perin hermot, kun ei ollut omaa rauhaa. Itselläni on lomaa rajoitetusti, toisin kuin osalla, joilla on koko kesä. Tuli siinä sanomista, mutta toistaiseksi tämä omaviikko-systeemi on osoittautunut hyväksi.

Eri asia ovat nämä kuka tekee/kukaan muu ei tee mitään/aina minä joudun -asiat. Huoh...Näistäkin saa päänsärkyä, kun ei ole koko kesää aikaa eikä taitoakaan. Minä suosin ostopalveluja, kun en osaa rempata. Jos joku osaa/luulee osaavansa/ haluaa, niin tehkööt itse, mutta pitäkööt marttyyrin suunsa kiinni.
Ivory61

Törkeä oli äitini, joka ilmaiseksi antoi yhdelle tyttärelle mökin ja maksatti hänen veljillään verot ja vakuutukset. Ei ollut äidillä oikeustajua lainkaan. En olisi veljinä maksanut enkä käynyt koko mökillä.
Oikeudenmukaisuutta

Yhteisomistus ei voi koskaan toimia: Tytär haluaa roikkua lapsuuden tunnelmissaan ja poika haluaa vihdoin saattaa mökin asumiskuntoon (sähkö, vesi, tie perille, esimerkiksi). Minä puolisona tunnen voimakasta painostusta, etenkin omalta vaimoltani olla jotenkin mukana heidän ääliömäisessä riitelyssään. Pitäkää tunkkinne, en edes pidä mökkeilystä. Siskoni saa pitää meidän perintömökkimme, jos se hänelle kelpaa.
Yrmeä

Menin vaimoni sisarusten kanssa osakkaaksi yhteiseen osakeyhtiömuotoiseen kesäpaikkaan. Näin saimme ostettua isomman ja hienomman paikan. Siitä alkoi liki 20 vuotta kestänyt painajainen. Uhkauksia, haukkuja, päällekarkauksia ja maksuja riitti, vaikka yritin kiertää kuinka kaukaa. Tavallisesta kiinteistöstä pääsee eroon ja saa aina halutessaan pakkohuutokaupan aikaiseksi, kun ottaa juristin. Riitaisesta osakeyhtiöstä ei, ellei myy ilmaiseksi.
Johannes

Mieheni sai ennakkoperintönä veljensä kanssa vanhempiensa kesämökin. Mökki sijaitsi saaressa viiden kilometrin venematkan päässä mantereelta. Mieheni rakensi tontille uuden saunan ja asennutti aurinkopaneelit mökin katolle. Veli osteli kaikenlaisia juttuja, kuten grillejä, koottavan huvimajan, toimimattoman jääkaapin ja topatut puutarhakalusteet. Veljen jäljiltä mökki oli täynnä viinapulloja ja jääkaappiin oli jätetty syömättömät ruoat. Koskaan emme etukäteen tienneet, onko veli menossa mökille. Joskus hän sanoi, ettei mene, mutta olikin yhtäkkiä tulossa. Myimme tämän hienolla paikalla olleen mökin ja ostimme mieheni kanssa Virosta uudesta kerrostalosta meren rannalta "kesäpaikan".
Lomalla Virossa

Vanhempamme kuolivat 1987 ja 1994. Meitä on neljä sisarusta. Itse olisin myynyt mökin heti 1994. Osa sisaruksista on vastustanut myymistä koko ajan. Kukaan ei ole huoltanut sitä, joten se on huonossa kunnossa tällä hetkellä. Kuolinpesältä alkavat rahat loppua ja mökin arvo on laskenut nollaan. Tiedän, että kenellä tahansa pesän osakkaalla on oikeus vaatia jakoa. Olen odotellut, että sisaruksille tulisi järki käteen tämän asian suhteen."
Mikäs kiire tässä

Yhteismökit ovat varmasti itsensä Paholaisen keksintö. Äitini jakaa yhteismökin veljiensä kanssa, joista yksi käyttäytyy kuin omistaisi mökin ja toiset kävisivät siellä hänen vierainaan. Suurin osa veljeksistä ei käy mökillä enää ollenkaan, mutta toisten käymiset ja erityisesti polttopuiden käyttö lasketaan kyllä tarkasti. Olemattoman pienestä mökkimaksusta maristaan "miksi maksaisin, kun en käy", ikään kuin asunto-osakettakaan ei tarvitsisi maksaa, jos ei ole kotona. Työpanoksia vertaillaan, omaksi eduksi tietenkin; kun jopa liikuntavammaisen vanhuksen puidensahauskuntoa ivaillaan, on helppo arvata se jännittynyt ja tulehtunut tunnelma, mikä mökkiläisten kesken vallitsee. Toisten veljesten lapset ovat tervetulleempia kuin toisten, vieraista nyt puhumattakaan. Mökkipahanen hapertuu, mutta mitään uudistuksia siellä ei saa tehdä. Jos tontin ja mökin lapsilleen jättänyt isoisä tietäisi, miten paljon pahaa mieltä, riitaa ja katkeruutta mökki on vuosikymmenien mittaan aiheuttanut, hän katuisi sitä koskaan antaneensa."
Sukumökki on pahin

Perheeni lunasti tätini perheen kanssa isovanhempieni rakentaman kesämökin kahdeksan vuotta sitten. Aikaisemmin osakkaita oli viisi perhettä ja silloin homma ei toiminut. Nyt kun meitä on kaksi perhettä, mökkihommat sujuvat aika kivasti sovituissa kevät- ja syystalkoissa. Kumpikin perhe laittaa joka kuussa yhdessä sovitun summan mökkitilille ja sieltä maksetaan mökin menot.
Rosmariini74

Vaimoni äiti osti pienen mökin pienellä tontilla vaimoni nimiin. Sisaruksia on kaikkiaan kuusi. Alkuvuosina, kun mökkiä käyttivät äiti sekä vaimoni veljet, he maksoivat vakuutusmaksut, sähköt ja verot ja asiat olivat ok. Tänä päivänä, kun he eivät enää ole mökillä, eivätkä maksa kuluja, paikka on vaimoni ja minun hoidossa ja olemme myös rakentaneet uuden mökin. Vanha on purettu. Muut sisarukset käyttävät mökkiä edelleen entiseen malliin. Nyt, kun tilanne on toinen, me maksamme kaikki kulut, mutta muut sisarukset katsovat oikeudekseen käydä edelleen kesäisin mökillä mutta kustannuksiin he eivät halua osallistua ja pitävät meitä riidan kylväjinä.
Sisar kateus

Yhteisomistus on yhtä helvettiä. Lapsena saimme mökin perinnöksi kolmeen pekkaan ja nyt aikuisena siitä ei pääse eroon ei sitten millään. Yksi ei halua myydä omaa osuuttaan, eikä ole varaa ostaa meidän muiden osuuksia, joten kaksi meistä on ilmeisesti ikuisesti siinä kiinni vasten tahtoamme. Älkää ikinä laittako lapsille mökkiä perinnöksi. Tämä on yhtä helvettiä! Niin, ja verot ja muut maksut juoksevat, vaikka emme ikinä käytä mökkiä.
Vasten tahtoaan

Meillä oli 'kolhoosimökiksi' sanottu paikka Orivedellä 1965-1968, jonka isäni ja me noin 12-vuotiaat pojat rakensimme. Maa oli äitini vanhemman veljen. Äidillä oli kaksi muuta veljeä, jotka sitten päättivät, että eivät 'tarvitse' enää mökkiä ja kiristivät vanhemmalta veljeltään mökin ja vielä itselleen tontit 'kolhoosimökin' vierestä. Tämä mökki annettiin nuoremman veljen pojalle, vaikka nämä kummankin veljen pojat, joita oli neljä, eivät olleet tehneet mitään sen eteen. Vanhin veli, joka omisti nämä maat, oli heidän mielestään perinyt 'väärin' ja he 'kiristivät' häneltä jollakin tavalla tonttinsa. Äitini oli kolmanneksi vanhin eikä saanut mitään. Tästä asiasta olen loppuelämäni katkera, että kuinka voivat omat veljet olla tällaisia ryöväreitä!
Simonaati

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. 6

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    7. 7

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    8. 8

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    5. 5

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. Näytä lisää