Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

Viime kesän sateet tuhoavat kiinteistöjä

Sateinen kesä on ikävä muutoinkin kuin lomasäiden kannalta. Katoilla, seinissä ja kaikilla muillakin pinnoilla elävät mikrobit juhlivat ja tekevät tuhojaan.
Omakotitalojen katot ja julkisivut joutuivat koville viime vuoden kostean kesän ja pitkän syksyn takia. Kosteus sai kasvustot riehaantumaan.

Edes talven kylmyys ei ongelmaa lievennä, koska pakkanen ei tapa homekasvustoja. Nyt kattojen sammaloituminen ja ulkoseinien pilkuttuminen ovat yhä useamman talon omistajan riesana.

Jos kasvustoja ei poisteta, ne pahimmillaan vaurioittavat kiinteistön rakenteita. Pintaa ei kuitenkaan tarvitse aina maalata, oikein tehty huoltopuhdistus riittää.
- Sateelle ei kukaan voi valitettavasti mitään, mutta säännöllisellä huollolla ehkäistään pahimmat vauriot, sanoo julkisivujen puhdistuksen asiantuntija, toimitusjohtaja Markku Kärppä Sokeva Oy:sta.

Näin teet huoltopuhdistuksen:

Kiinteistön turvaamiseksi katto ja ulkoseinät kannattaa käsitellä aineella, joka puhdistuksen lisäksi ehkäisee uutta mikrobikasvustoa.
- Aine alkaa vaikuttaa välittömästi ruiskutuksen jälkeen ja kasvusto kuolee kahdessa tunnissa.

Keskikokoisen 130 neliön yksitasoisen omakotitalon julkisivun puhdistuksen kokonaiskustannus aineiden ja välineiden osalta on arviolta 300 euroa.
-  Puhdistuaineen tarve on keskimäärin 20 litraa. Esimerkiksi BioComp -puhdistusaineen ohjevähittäishinta on noin 250 euroa.

Kattopinta-alaltaan 200 neliön omakotitalon katon puhdistuksen kokonaiskustannus aineiden ja välineiden osalta on alle 200 euroa. Katolla puhdistusaineen tarve on enintään 15 litraa.

Aineet levitetään pinnalle matalapaineruiskulla.
- Puhdistumisvaikutus on jopa kaksi vuotta ja ehkäisevä vaikutus neljä–viisi vuotta. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan jättämällä aine rakenteisiin, Markku Kärppä neuvoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. 6

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    7. 7

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    8. 8

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    9. 9

      Naisten pikkuhousut yllättivät Ristomatti Hakolan kesken MM-finaalin – ”Ehdin lukea niissä olleen viestin”

    10. 10

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. Näytä lisää