Oona, Netta, Aune

Asuminen

Valikko

Asuminen

Yle: Uusia omakotitaloja kaupataan jo alle rakentamishinnan

Omakotitalojen kauppa takkuilee Oulussa. Ylen A-studiossa haastatellun kiinteistönvälittäjän mukaan uusia taloja on myynnissä jopa rakentamiskustannuksia halvemmalla.
Oululainen yrittäjä ja kiinteistövälittäjä Hannu Hietala kertoo kanavalle, että elokuussa omakotitaloista tehdyt kaupat olivat vähentyneet noin kolmanneksen vuoden takaisesta. Hintatasoon pettyneet myyjät ovat hänen mukaansa ottaneet talojaan pois myynnistä.

– (Uudet talot) ovat myynnissä semmoiseen hintaan, että uuden vastaavan rakentaminen tulee kalliimmaksi. Eli rakennuskustannuksia ei välttämättä edes saada pois, Hietala kertoi torstai-iltana A-studiossa.

Esimerkiksi pelkästään Ritaharjun uudessa kaupunginosassa on myytävänä 2000-luvulla rakennettuja omakotitaloja 42 kappaletta.

Hietalan mukaan asiaan ovat osaltaan vaikuttaneet viime aikojen yt-uutiset. Microsoftin ja Broadcomin irtisanomisuutiset olivat kesällä suuri isku kaupungille. Nyt myynti on parantunut hieman, mutta alueella on yhä selvästi ostajan markkinat.

Erityisen vaikea tilanne on niille, jotka eivät ole löytäneet uutta työtä Oulun alueelta, mutta joille muutto voisi johtaa kahden asunnon loukkuun.

– Varmaan osalla tämmöinen tilanne on, ettei yksinkertaisesti ole varaa lähteä eikä varaa myydä sillä hintaa, millä se tällä hetkellä kaupaksi menisi, Hietala arvioi.

Ota kantaa

Oletko huolissasi asuntosi arvonkehityksestä?

Kyllä 37% En 63%
Ääniä yhteensä 23476

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    8. 8

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    9. 9

      Trump ja Pence saivat miekan käteen – näin jättikokoisen kakun leikkaaminen sujui

    10. 10

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. Näytä lisää