Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

Asianajaja hankalista naapureista: "Laittavat korvan ilmanvaihtokanavaan, jotta kuulisivat tarkemmin"

Naapuruus
Naapuririitoja setvinyt asianajaja on kuullut 35 vuoden uransa aikana uskomattomia tarinoita.
IS uutisoi viime viikolla naapurikiistasta, jossa pitkään jatkunut valitus kulminoitui toisen osapuolen kertoman mukaan siihen, että taloyhtiön puheenjohtaja ilmestyi alastomana saunaan kesken nuorenparin saunavuoron.

Pesuhuoneessa hän otti miehen kanssa puheeksi asunnosta kantautuneet äänet ja alkoi huutaa, että ei ole saunavuoro. Tapahtuneen jälkeen nainen ei enää uskaltanut käydä saunassa.

Samassa tapauksessa taloyhtiön puheenjohtajan äidin, pariskunnan seinänaapurin kerrotaan tutkineen parin roskapusseja ja pitäneen "äänipäiväkirjaa", johon merkittiin kellonajan tarkkuudella, jos ovi kävi tai koira haukkui.

Toinen kategoria kiistoista on sellaisia, että on olemassa ihmisrotu, joka seuraa toisten ihmisten elämää. Näihin niin sanottuihin hankala naapuri -tapauksiin on monesti vaikeampi puuttua.

35 vuoden ajan naapuruuskiistoja ratkonut joensuulainen asianajaja kertoo kuulleensa ainakin kirjan aineiston verran lähes yhtä uskomattomia tarinoita naapureiden välisistä kädenväännöistä. Asianajaja jakaa kiistat kahteen kategoriaan: aiheellisiin ja aiheettomiin, niin sanottuihin hankala naapuri -tapauksiin.

- Osassa tapauksissa on perää, jos esimerkiksi yöaikana häiriköidään ja biletetään, ja niihin yleensä pystytään puuttumaan. Toinen kategoria kiistoista on sellaisia, että on olemassa ihmisrotu, joka seuraa toisten ihmisten elämää. Näihin niin sanottuihin hankala naapuri -tapauksiin on monesti vaikeampi puuttua, asianajaja Harri Kontturi asianajotoimisto Kontturi & Co Oy:sta kuvailee.

Kerrostaloissa pahaa verta naapureiden välillä nostaa se, että huoneistojen äänet kuuluvat helposti seinien läpi. IS kertoi alkuviikosta vuosia kestäneestä naapuruuskiistasta, jossa taloyhtiö oli jo ottamassa asuntoa haltuun naapureita häirinneen flyygelinsoiton vuoksi.

Kihlakunnansyyttäjä kuitenkin määräsi jutun poliisitutkinnan lopetettavaksi, koska jäi näyttämättä, että flyygeliä ammatikseen soittanut äiti ja musiikinopiskelijapoika olisivat soittaneet instrumenttia häiritsemistarkoituksessa.

Joskus on tullut esille sellaisia piirteitä, että henkilöt laittavat korvan seinään, liesituulettimeen tai ilmanvaihtokanavaan ja jopa näkevät vaivaa, jotta kuulisivat tarkemmin.

Toisinaan minkäänlainen meteli ei edes kuulu seinien läpi, vaan "kyttääjänaapuri" tekee kaikkensa elämisen ääniä kuullakseen.

- Joskus on tullut esille sellaisia piirteitä, että henkilöt laittavat korvan seinään, liesituulettimeen tai ilmanvaihtokanavaan ja jopa näkevät vaivaa, jotta kuulisivat tarkemmin, Kontturi kertoo.

Asianajaja on kuullut sellaisestakin tilanteesta, että naapuri kiipesi tikkaille, jotta sai korvansa painettua katon ilmanvaihtokanavaan. Kyttääjä jäi kiinni, kun kuului kauhea ryminä, tikkaat kaatuivat ja salakuuntelija joutui sairaalaan.
 
Kyttääjää on hankalaa saada kiinni, ja kyttäyksen pitää mennä vainoamiseen asti, jotta siihen voitaisiin puuttua.

- Kyttääjää on hankalaa saada kiinni, ja kyttäyksen pitää mennä vainoamiseen asti, jotta siihen voitaisiin puuttua. Valitettavan usein kyse on iäkkäämmästä henkilöstä, joka näkee, että mitään ei saa tehdä eikä mitään saa kuulua, Kontturi toteaa.

Oletko sinä kokenut vastaavaa? Kommentoi alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    4. 4

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    5. 5

      Suloinen potretti julki! Pikkuprinsessa Estelle täytti 5 vuotta – katso ihanat kuvat vuosien varrelta

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    3. 3

      Outo säteily hämmentää ympäri Eurooppaa – tällainen on Yhdysvaltojen lähettämä erikoiskone ”nuuhkija”

    4. 4

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    5. 5

      Suloinen potretti julki! Pikkuprinsessa Estelle täytti 5 vuotta – katso ihanat kuvat vuosien varrelta

    6. Näytä lisää