Oona, Netta, Aune

Asuminen

Valikko

Asuminen

Kiinteistöjen vesivahingot ovat lisääntyneet rajusti – muistitko nämä kotityöt?

Kodinhuolto
Vesivahingot ovat lisääntyneet huomattavasti. Yhtenä syynä tähän on se, että tietyt kotityöt unohtuvat.
Kerrostalojen ja pientalojen veteen liittyvät kiinteistövahingot ovat lisääntyneet rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Kiinteistövahinkoihin erikoistuneen Polygon Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Hemmin mukaan yleisimmin vuoto tai tukos on käyttövesi- ja viemäriputkistoissa. Eritoten kerrostaloasuntojen lattiakaivon, pesualtaan tai wc:n väärä käyttö tai puhdistuksen laiminlyönti voi aiheuttaa viemärivahingon.

Korvausmäärät ovat nousseet Hemmin mukaan 90 miljoonasta eurosta yli 150 miljoonaan euroon. Yksi vahinko maksaa keskimäärin 4 500 euroa, mutta kokonaisvahinko on yleensä yli 5 000 euroa.

– Kerrotaanko esimerkiksi vuokralaiselle koskaan, mitä hänen kuuluu tehdä? Ohjeet ylläpitotoiminnoista pitäisi antaa vuokralaiselle. Tänä päivänä ei voida olettaa, että kiinteistöhoidolliset työt olisivat kaikille itsestäänselviä. Tiedottaminen vuokralaisen käytännön asumisvastuusta olisi paikallaan, Hemmi korostaa.

Hemmi siteeraa Polygonin ja Suomen suurimpien vakuutusyhtiöiden (If, OP, Fennia, Turva, Lähitapiola, Pohjantähti ja Folksam) yhteistä raportointia ja tilastointia kiinteistövahingoista. Hajulukkojen ja lattiakaivojen puhdistamisesta pitäisi kertoa erikseen.

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi viikonloppuna, että vuokralla asuvien epäsiisteydessä eläminen on yleistynyt räjähdysmäisesti.

– On havaittavissa suhtautumistavan muutosta siinä, mitä pidetään siistinä. On uusavuttomuutta: ei tiedetä, miten lattiakaivoa ja hajulukkoa pitää puhdistaa, kertoo toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat ry:stä.

– Omilleen muuttavalle nuorelle ei ole enää itsestäänselvää, miten kodinhuoltotoimia pitäisi säännönmukaisesti tehdä.

”Joku muu hoitaa”

Koro-Kanervan mukaan myös asenneilmasto on muuttunut.

– On sellainen asenne, että ”joku muu hoitaa – ei kuulu minun vastuulleni”. Riitatilanteita tulee esimerkiksi lattiakaivon puhdistamisesta.

Koro-Kanervan mukaan esimerkiksi suihkuseinämän putsaus säännöllisesti unohtuu monelta.

– Kun vuokralaiselle olisi selvää, että se pitää putsata, vältyttäisiin korvausvaatimuksilta vuokrasuhteen loputtua, Koro-Kanerva toteaa.

Toiminnanjohtaja Anne Viita Vuokralaiset VKL ry:stä toteaa, että työssäkäyvä keskiluokka elää ihan niin kuin ennenkin.

– Ne ketkä laiminlyövät huoltotöitä, laiminlyövät niitä entistä rankemmin. Ääripääryhmä on kuitenkin vain promille kaikista asukkaista. He eivät saa tarpeeksi tukea elämänhallintaansa, analysoi Viita.

Lue lisää aiheesta tiistain Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    7. 7

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    8. 8

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    9. 9

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    4. 4

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää