Kyllikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

HS: Suomalaisten kuolinpesissä karmaisevia yllätyksiä: ”Pääkallossa oli reikä otsassa”

Kuolinpesät
Helsingin Sanomien mukaan suomalaisten yksityiskotien kuolinpesistä löytyy niin aarteita kuin hirvityksiäkin – vieläpä varsin usein.
Alkuviikosta Helsingin Sanomat kertoi kuolinpesästä löytyneestä 12 500 euron rahakätköstä.

– Ei ole liioiteltua sanoa, että kodit ovat usein todellisia aarreaittoja. Niistä löytyy lähes aina jotain outoa, hauskaa tai mielenkiintoista. Esimerkiksi tasan kaksi vuotta sitten erään helsinkiläisen kerrostalon kellarista löytyi 32 kultakolikkoa, huutokauppakeisari Helanderin markkinointivastaava Jenny Sirén sanoo HS:lle.

Helanderin toimitusjohtaja ja meklari Mika Sirén taas on törmännyt kullan sijasta myös karmaiseviin löytöihin. Luurankoja ei ole vielä kaapeista löytynyt, ainakaan kokonaisina. Pääkallon hän on kuitenkin löytänyt.

– Pääkallossa oli reikä otsassa, mikä muistuttaa epävakaista ajoista Suomen historiassa. Karmaisevin tapaukseni on ollut parvekkeen edustalle asetettu lemmikin nahka, Sirén muistelee.

Kerran tai kaksi kuussa kotien kätköistä löytyy myös aseita tai ammuksia. Näitä ei voi kuitenkaan myydä huutokaupassa, joten Mika Sirén kertoo ilmoittavansa niistä aina poliisille.

Historian siipien havinaa

Kulttuurisesti merkittävät esineet taas voivat päätyä museoihin tai kansallisarkistoon. Näihin ollaankin aina yhteydessä, kun tyhjennetään kulttuurihenkilöiden kuolinpesiä.

– Kerran löysimme kutsun Aleksanteri II:n muistomerkin vuonna 1894 pidettyyn paljastustilaisuuteen Helsingin Senaatintorille. Eräässä diplomaattikodissa puolestaan tuli vastaan Mantšurian pääministerin 1940-luvulla lähettämä lounaskutsu.

Samaa sarjaa ovat myös marsalkka C.G.E. Mannerheimistä 1920-luvulla otetut valokuvat ja vuodelta 1862 olleet 12 markan setelit, jotka myytiin 900 eurolla.

– Kuvissa hän on smokki päällä juhlimassa. Myimme nämä kaksi kuvaa yhteensä 1 700 eurolla, kertoo HS:lle.

Jenny Sirénillä taas on antaa kuolinpesien tyhjentäjille hyvä neuvo mahdollisten rahakätköjen ja arvoesinepiilojen löytämisen helpottamiseksi:

– Kannattaa pyytää pankista vainajan tiliote. Jos tililtä on sen mukaan nostettu suuria summia, on hyvä selvittää, miksi nostoja on tehty ja mihin rahat on käytetty. Jos vastauksia ei löydy, voi olla, että rahoja on piilotettu kotiin, Sirén sanoo HS:lle.

Katso Helsingin Sanomien juttu täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Duudsonit-Jarno myy modernia luksuskotiaan miljoonahinnalla Helsingin arvoalueella – Jukka Hildéninkin hulppea naapuriasunto yhä myynnissä

    3. 3

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Arttu Wiskari avoimena rakkauselämästään Annassa: Joutui pahasti petetyksi – ”Pystyisin antamaan anteeksi, jos...”

    7. 7

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    8. 8

      Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

    9. 9

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    10. 10

      Poliisi käynnistää liikenteen tehovalvonnan ensi viikolla – erityistarkkailussa myös jalankulkijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – kansalaisrohkeus koitui kohtaloksi

    2. 2

      Duudsonit-Jarno myy modernia luksuskotiaan miljoonahinnalla Helsingin arvoalueella – Jukka Hildéninkin hulppea naapuriasunto yhä myynnissä

    3. 3

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    4. 4

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. Näytä lisää