Henri, Henna, Heikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

Älä tee näitä kriittisiä virheitä asunnon vuokraamisessa: ”Muuttaa kokemuksen painajaiseksi”

Rahat poikimaan
Valtaosa pohtii, miten tulisi varakkaaksi, mutta vähintään yhtä tärkeä kysymys on, miten pysyä varakkaana.
Asuntosijoittamisen yksi tärkeimmistä päätöksistä on vuokralaisen valinta. Huolimattomuus ja sinisilmäisyys vuokralaisvalinnassa voi muuttaa asuntosijoituskokemuksen painajaiseksi. Tämä on kuoppa, johon astumisen voi välttää pitkälle omilla toimilla.

Vuokralaisella kuten vuokranantajalla on heille kuuluvia oikeuksia velvollisuuksia. Vuokrasuhteen kulmakivi on luonnollisesti vuokranmaksu.

Jostain syystä vuokranmaksun säännöllisyys ja oikea-aikaisuus ei kuitenkaan aina ole iskostunut vuokralaisen mieleen. Tästä syystä onkin erityisen tärkeää, että vuokranantaja seuraa vuokranmaksua ja on aktiivisesti sekä ajoissa yhteydessä vuokralaiseen, mikäli vuokra ei ole sopimuksen mukaisesti tilillä.

Huolimattomuus ja sinisilmäisyys vuokralaisvalinnassa voi muuttaa asuntosijoituskokemuksen painajaiseksi.

Yllättävän moni vuokranantaja kuitenkin antaa aikaa vuokralaiselle siinä toivossa, että rahat tulevat. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että jämäkkä ote seurantaan välttää monelta murheelta.

Vuokralaisen kanssa toki voi aina sopia osittaisesta vuokranmaksusta tai maksuajasta, mutta niiden kanssa on syytä olla tarkkana. Vuokralaisen puolelta on erityisen hyvää ja toivottavaa käytöstä olla hyvissä ajoin yhteydessä vuokranantajaan, mikäli näyttää siltä, että vuokranmaksuun olisi mahdollisesti tulossa viivästys.

Etukäteen sopimalla on mahdollisuus hoitaa asiat sujuvammin kuin jälkikäteen selittelemällä. Yllättävän moni vuokranantaja löytää itsensä tilanteesta, jossa asunnosta on muutama kuukausi vuokria rästissä ja alkaa olla vaarana, että vuokravakuus ei riitä kattamaan sekä saamattomia vuokria, että mahdollisesti asuntoon syntyneitä normaalin kulumisen piiriin kuulumattomia jälkiä.

Asunnon puutteet saattavat vaikuttaa asumisviihtyvyyteen, mutta saattavat myös aiheuttaa asunnolle vahinkoa. Vuokralaisen tulee ilmoittaa asunnossa havaituista puutteista ja viallisista asioista viipymättä vuokranantajalle.

Muista luottotiedot!

Monelle vuokranantajalle luottotietojen puhtaus on tärkeä kriteeri. Tämä onkin hyvä asia, sillä maksuhäiriömerkinnät saattavat vaikeuttaa vuokralaisen kotivakuutuksen saantia.

Yksi keskeisimpiä syitä, miksi sijoitusasunto myydään, ovat ongelmat vuokralaisen kanssa.

Luonnollisesti maksuhäiriömerkinnät kertovat myös vuokralaisen historiasta hoitaa itselleen ottaneita taloudellisia velvoitteitaan. Harmillista on se, että hyvin monella tänä päivänä on maksuhäiriömerkintä mitä erikoisimmista asioista.

Yksi keskeisimpiä syitä, miksi sijoitusasunto myydään, ovat ongelmat vuokralaisen kanssa. Myyntiä ennen kannattaa miettiä kahdesti, onko järkeä luopua hyvästä sijoituskohteesta yksittäisen vuokralaisongelman takia. Huonon vuokralaisen kun voi aina ajan kanssa korvata hyvällä asukkaalla.

Upeaa viikkoa!

Terhi

Onko sinulla ollut huonoja kokemuksia vuokranantajana? Kerro kokemuksistasi kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Noin sadan suomalaisen loma Gambiassa keskeytyy ennen aikojaan – Tjäreborg lennättää matkailijat kotiin

    6. 6

      Bernerin selvitys sai soraääniä hallituksen sisältä – ministeri vastasi kritiikkiin: ”Henkilökohtaisesti olen tottunut siihen että...”

    7. 7

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Michael Jacksonin Paris-tytär, 18, on kuin ilmetty Madonna – läpikuultava paita paljasti nännikorut

    9. 9

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    10. 10

      Konkurssiin menneen Bluesin entistä johtoa uhkaa oikeustoimet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    5. 5

      Noin sadan suomalaisen loma Gambiassa keskeytyy ennen aikojaan – Tjäreborg lennättää matkailijat kotiin

    6. Näytä lisää