Toni, Anton, Antto

Asuminen

Valikko

Asuminen

Saku Koivu rakentaa 400 neliön talon Turkuun – tällainen siitä tulee paperien perusteella

Saku Koivu on saanut rakennusluvan Turkuun rakennettavalle omakotitalolleen.
Kyseessä on kaksikerroksinen, yhteensä yli 400 neliön omakotitalo. Tontille tulee lisäksi autotalli ja -katos, kaksi isoa terassia, joista toinen on katettu sekä ulkokeittiö.

Lupaa varten tehtiin lisäselvitys, joka koski rakennusten kattoja. Turun rakennuslautakunnan päätöksessä ei tarkemmin kerrota selvityksen laatua, todetaan vain, että "suunnittelijan tekemistä vaihtoehtoratkaisuista huolimatta hakija on halunnut pitäytyä esitetyssä ratkaisussa".

Lupahakemuksessa talon kattomateriaaliksi on merkitty harmaa tiili. Autotallin osalta puolestaan viherkatto, mikä Turun rakennusvalvonnan mukaan tarkoittaa joko nurmea tai muuta kasvillisuutta.

Myönnetyssä rakennusluvassa sallittu ala ylittyy talousrakennuksen osalta. Sallittu koko olisi 80 neliötä, mutta rakennukseen tulee 98 neliötä. Rakennuspaikan kokonaisrakennusoikeus ei kuitenkaan tämän takia ylity.

Talon julkisivu on valkoista rappausta, mutta siinä on myös punaista ja harmaata tiiltä. Sadevesijärjestelmän materiaali on käsittelemätön kupari.

Hanna ja Saku Koivu ostivat Paaluttajantiellä Mälikkälän kaupunginosassa sijaitsevan tontin Turun kaupungilta vuonna 2010. Tontin hinta oli 200 000 euroa.

Mälikkälä on Koivulle entuudestaan tuttua seutua. Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsee samalla alueella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. 6

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  7. 7

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  8. 8

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  9. 9

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  10. 10

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. Näytä lisää