Visa

Asuminen

Valikko

Asuminen

Talousasiantuntija opettaa faktat: Nämä asiat on jokaisen tiedettävä sijoittamisesta

Blogi
Mihin uskaltaa sijoittaa rahojaan? Talousasiantuntija Terhi Majasalmi muistuttaa eri sijoitustapojen eroista.
Viime viikolla julkisuuteen nousi Helsingin Sanomien uutisoima tapaus, jossa pankin sijoitusneuvoja oli suositellut 92-vuotiaan miehelle suorien osakesijoitusten myymistä ja varojen siirtoa kapitalisaatiosopimukseen. Pankin sijoitusvinkki toi vanhukselle kymmenientuhansien eurojen jättiverot.

Ystäväni kysyikin minulta, uskaltaako tässä enää ylipäänsä sijoittaa.

Sijoitustoiminnassa tulee erottaa itse sijoitus ja sijoitustuote. Itse sijoitus tuottaa tuoton, kun taas sijoitustuote on nimensä mukaan tuote.

Ystäväni kysyi minulta, uskaltaako tässä enää ylipäänsä sijoittaa.

Sijoitustuotteella voi ostaa esimerkiksi:

1. Helppoutta, kun joku muu hallinnoi sijoituksia ja pääsyä markkinoille. Näin on, kun sijoitat vaikka kiinalaisiin yrityksiin tai metsään rahastojen kautta.

2. Veroetuja, kun kapitalisaatiosopimuksen sisällä ei makseta myyntivoittoveroa.

3. Pääomaturvan, kun pääomaturvatussa indeksilainassa saat pääoman takaisin laina-ajan lopussa täysimääräisenä.

Tuotteistaminen tuo mukanaan aina kustannuksia. Ostajan tulee pystyä arvioimaan, onko tuotteesta järkevää maksaa siitä pyydettyjä kuluja. Toisaalta jos ei ole esimerkiksi kiinnostunut suorasta osakesijoittamisesta, mutta haluaa hyötyä osakemarkkinoiden tuotoista, rahasto on siihen hyvä vaihtoehto.

Rahastoissa on merkittäviä eroja, joten rahastojen kulut ja sijoitusstrategiat kannattaa lukea tarkkaan.

Jos ei ole kiinnostunut suorasta osakesijoittamisesta, mutta haluaa hyötyä osakemarkkinoiden tuotoista, rahasto on hyvä vaihtoehto.

Mikään sijoitustuote ei tee itsessään autuaaksi. Loppujen lopuksi sijoitustuotteesta saatu tuotto perustuu aina itse sijoituskohteen tuottoon.

Vaikka kuinka joku yrittää myydä ”erityisen tuottavaa sijoitustuotetta”, niin tuote ei itsessään tuota mitään vaan siihen sidottu sijoituskohde.

Sijoitustuotteen ostajan tulee siis ymmärtää tuotteen mekanismi, eli miten se toimii sekä missä markkinatilanteessa itse sijoitus tuottaa. Sijoittamisessa on aina ensisijaisesti kyse sijoittajan taidoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    4. 4

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    5. 5

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    6. 6

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    9. 9

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    10. 10

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    10. 10

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    4. 4

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    5. 5

      Trump kommentoi eilisiä jättiprotesteja: Miksi he eivät äänestäneet?

    6. Näytä lisää