Aslak

Asuminen

Valikko

Asuminen

Miten olisi tapetti kattoon tai lelu kodin paraatipaikalle? – tässä 5 erikoisempaa sisustusvinkkiä

Sisustusvinkit
Sisustamisessa voi myös rikkoa rajoja. Villeillä kokeiluilla saa ainakin näyttävyyttä.
Sisustamisessa ei aina tarvitse toimia tottujen kaavojen mukaan autopilotti päällä. Oman mukavuusalueen ulkopuolelta voi löytää kaikkien parhaimmat sisustusideat.

Elle Decor listasi yhdeksän sisustusvinkkiä, jotka eivät ole ihan perinteisemmästä päästä.

IS poimi niistä viisi ehdotusta, jotka voisivat olla kokeilemisen arvoisia. Kaikki kuvat ideoista voit katsoa täältä.

1. Lelut esille

Lasten lelukorista ei tarvitse lähteä napsimaan leluja koriste-esineiksi, mutta omille lapsille tai lapsenlapsille ollut rakas lelu voi ansaita paikan asunnon paraatipaikalta.

Tässä ei kannata lähteä innostumaan liikaa, sillä jo yksi klassinen lelu kertoo paljon hyvistä muistoista.

2. Yllätä väreillä

Keittiön seinät voivat olla myös vaikka vihreät. Yksi näyttävä ja totutusta poikkeava väri tekee näyttävän vaikutelman.

3. Tapettia siellä ja täällä

Miksi et laittaisi mieluista seinätapettia myös kattoon? Näin tehdään myös Ranskassa.

4. Ajattele mustaksi

Musta seinä tekee draamaattisen vaikutelman, mutta toimii takuuvarmana katseiden kerääjänä.

5. Sokkivärit

Entä, jos sisustaisit huoneen reilusti pinkillä? Tällainen huone ainakin pursuaisi iloa.

Lähde: Elle Decor

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    8. 8

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    9. 9

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    10. 10

      MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen kuumana venezuelalaisille: ”Onko tässä rikottu kirjesalaisuutta?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. Näytä lisää