Torsti

Asuminen

Valikko

Asuminen

Talousasiantuntija: Keskity tulojen ja varallisuuden kasvattamiseen – kysy itseltäsi nämä 4 kysymystä

raha
Talousasiantuntija Terhi Majasalmen mielestä vuoden alku sopii hyvin raha-asioiden päivittämiseen.
Uusi vuosi ja uudet tuulet? Aina ei tarvitse pistää kaikkea uusiksi omassa elämässään, mutta tasaisin väliajoin on hyvä tarkistaa, että suunta on oikea. Näin on myös omien taloudellisten tavoitteiden kanssa.

Oman tuloslaskelman ja taseen voi päivittää vaikka joka kuukausi, mutta jos sen tekee kerran vuodessa, vuoden alku on tähän erinomainen ajankohta. Kun päivität taseen ajan tasalle, näet helposti, mitä edellinen vuosi meni. Pääsitkö askeleen kohti sellaista taloudellista tilannetta, mitä toivoit? Nyt voit helposti myös asettaa tavoitteen, missä taloudellisessa tilanteessa haluaisit olla vuoden päästä.

Yleensä isojen taloudellisten tavoitteiden saavuttaminen kestää enemmän kuin yhden vuoden. Jos olet päättänyt päästä tiettyyn taloudelliseen tavoitteeseen kymmenessä vuodessa, yksi vuosi edustaa ajallisesti kymmenesosaa ja tärkeitä välitavoitteita. Yhdessä vuodessa harvoin päästään samaan tavoitteeseen kuin kymmenessä vuodessa olisi tarkoitus, joten siksi on hyvä miettiä, mitä yhdessä vuodessa reaalisesti voi saada aikaiseksi, jotta kymmenen vuoden päästä oltaisiin halutussa tavoitteessa.

Sinun on hyvä keskittyä erityisesti tulojen ja varallisuuden kasvattamiseen. Kulujen ja velkojen suhteen pitää olla tarkkana, jotta ne ovat oikeassa suhteessa tuloihin. Kulutus on helppoa, velan ottaminen liiankin helppoa. Oma pää kannattaa pitää kylmänä, kun rahoituslaitokset tarjoavat helppoja ratkaisuja - "Osta nyt, maksa myöhemmin" Jos sinulla ei ole nyt varaa, miksi sinulla olisi myöhemminkään samalla tulotasolla. Siksi kannattaa kiinnittää erityistä huomiota tulojen ja varallisuuden kasvattamiseen.

Hyviä kysymyksiä itselle ovat:

1. Kuinka pidän huolen omasta osaamisestani seuraavan vuoden aikana?

2. Mikä on vuoden säästötavoitteeni?

3. Kuinka paljon haluan varallisuuteni olevan vuoden lopussa?

4. Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa pitää mielessä, jotta pääsen tavoitteeseeni?

Terhi Majasalmi on yrittäjä ja varallisuusvalmentaja Varallisuusakatemiassa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

    7. 7

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää