Anna, Anne, Anu

Asuminen

Valikko

Asuminen

7 kohtalokasta remonttivirhettä! Näin tee se itse -mies voi aiheuttaa talolle todella pahaa vahinkoa

Remontointi
Unelmakodin perheelleen ostanut voi tietämättömyyttään aiheuttaa talolle suoranaista vahinkoa, josta kärsii lopulta itse eniten.
Vanhan talon ostaminen on aina arpapeliä. Ostaja ei voi olla koskaan sataprosenttisen varma, mitä talon rakenteissa muhii.

IS kertoi hiljattain Espoon käräjäoikeuden ratkaisemasta asuntoriidasta. Ostaja pesetti kalkkihiekkatiilisen talonsa ulkoseinät painepesurilla. Seurauksena oli homekasvuston voimakas leviäminen seiniin. Talossa ei ole asuttu vuoteen.

Talon ostanut henkilö vaati myyjältä noin 300 000 euron korvauksia. Summa sisältää noin 80 000 euron oikeus- ja selvittelykuluja. Ostaja hävisi riidan, koska oikeus totesi hänen omilla toimillaan edesauttaneen mikrobikasvuston syntyä.

IS:n haastattelemat asiantuntijat neuvovat ostajaa tutustumaan perusteellisesti taloon, jos kyseessä on kaupan hieronta vanhasta kohteesta.

Kun riitoja tulee, myyjä ja ostaja saattavat tavata käräjätuvassa vielä monta vuotta talokaupan jälkeenkin. Tällöin lasku nousee helposti satoihin tuhansiin euroihin.

IS kävi kahden rakentamisen ja sisäilma-asiantuntijan kanssa lävitse muutamia yleisiä virheitä, jotka innokas ostaja voi aiheuttaa itse.


1. Romantiikka ei pidä hakea hirsistä

Monessa talossa on esillä vanha hirsiseinä, jonka pinnalta on poistettu pinkopahvit ja lastulevyt.

Leveistä lankuista tehty lattia on kaivettu esille linoleumin alta ja hiottu näyttäväksi.

Uusi omistaja etsii 1930-luvulla rakennettuun taloonsa romantiikkaa, ja uskoo sitä löytävänsä rakenteita esiin kaivamalla.

Eikä aikaakaan, kun talon sisäilmasta tulee ongelma. Vanhan talon eristeinä on käytetty, mitä tuohon aikaan on saatu haalittua kokoon. Seinistä ja lattioista voi löytyä rahkasammalta, olkea ja purua, joita raoista tuulee huoneisiin.

Ennen talon hankintaa ostajan ja myyjän välillä ei käyty minkäänlaista keskustelua sisäilmaongelmista, koska niitä ei ollut.

Riita vie osapuolet mahdollisesti lakitupaan, jossa etsitään maksajaa romantiikan kaipuulle.


2. Rintamamiestalo on aikansa lapsi

Rintamamiestaloja nousi valtakunta täyteen viime sotien jälkeen. Niissä kasvoivat jo eläköityneet suuret ikäluokat ja nyt noiden ikäluokkien jälkeläiset ovat saaneet talot asuttaviksi.

Rintamamiestalo oli unelmakoti, mutta moni on remontoinut sen virheellisesti, varsinkin jos on omatoimisesti lähtenyt kohentamaan kellarikerroksessa olevia saunatiloja nykyajan materiaaleilla.

Talon kellarikerros on yleensä matala. Betonivalu on tehty maan päälle ilman eristeitä. Se kuivuu alapohjan lävitse ja tila on ollut toimiva.

Saunatilaansa remontoiva tekee suuren virheen, kun levittää olemassa olevaan rakenteeseen kosteuseristeen ja laatoittaa paikat tiiviiksi.

Alapohjan alla oleva kosteus ei enää pääse haihtumaan, vaan se leviää myös muihin kellarin rakenteisiin. Vesieristeen tarkoitus on uusissa rakennuksissa estää kosteuden pääsy rakenteeseen. Rintamiestalon kellarikerroksessa se estää alapohjassa olevan kosteuden haihtumisen ja vahinko on saatu aikaiseksi.

Asiantuntijan mukaan ihanneratkaisu pesutiloille on rakentaa ne rintamamiestalossa maanpäälliseen siipeen. Luvan saaminen sellaiselle ei ainakaan kaupunkioloissa ole mikään läpihuutojuttu.

3. Ilmanvaihdon parantaminen

Pientalorakentamisen suuri buumi ajoittui 1970–80-luvuille. Samoille vuosille ajoittui myös energiakriisi, kun öljyn hinta nousi pilviin. Ilmanvaihtoa vähennettiin taloissa, koska lämmön karkaaminen haluttiin estää.

Moniin taloihin asennettiin myöhemmin koneellinen ilmanpoisto, mutta korvausilman saantia ei hoidettu.

Ilmanvaihdon parantaminen ei johtanut toivottuun lopputulokseen, vaan edessä oli uusia ongelmia. Ilmanvaihdon tehostamisesta seurasi sisäilmaongelmia, kun korvausilma etsi rakenteista vuotokohtia, joista se tuli sisään.


4. Ilmanvaihdosta tullut suuri ongelma

IS:n käyttämä asiantuntija Tapani Moilanen tuntee rakennusten sisäilmaongelmat ja niistä käytävät oikeusriidat. Vuonna 2015 hän oli asiantuntijatodistajana lähes joka kuukausi käräjillä.

Rakennuksen ulkovaipan parantaminen ja ikkunoiden vaihto lisäävät asumismukavuutta, mutta niillä on vaikutusta myös talon ilmanvaihtoon.

Ilmanvaihdon tehostaminen vanhassa talossa saattaa johtaa ei-toivottuun lopputulokseen.

Ilmanvaihdon tehostaminen on viisasta hoitaa alan suunnittelijan kanssa. Suunnittelu maksaa vanhaan rakennukseen 5 000–7 000 euroa.

Moni aiheuttaa suurta vahinkoa, kun rakentaa vanhaan taloonsa koneellisen ilmastoinnin ilman asiantuntijan konsultointia.

Ilmastointi on tehty, mutta sitä ei ole säädetty niin kuin pitäisi.

Koneellisen ilmastoinnin säätäminen on jätettävä asiantuntijalle.

Jos järjestelmä poistaa 10 litraa ilmaa sekunnissa, mutta saa korvausilmaa vain 5 litraa, se ottaa tarvittavat toiset 5 litraa talon vuotokohdista.

Rakenteisiin tulee vaurioita ajan oloon.

5. Ei lateksia öljymaalin päälle

Innokas kotimaalari pystyy näyttämään naapurilleen, miten pensseli pysyy kädessä ja jälkeä syntyy. Lateksi leviää helposti vanhaan maalipintaan.

Maalarin on syytä ottaa selviää, millaiseen pintaan lateksia vetää.

Jos vanha maali on punamultaa tai öljymaalia ja sellaisen päälle vetää lateksin, kestää ilo vain vähän aikaa.

Seurauksena on seinäpinnan pehmeneminen ja edessä voi olla kallis remontti.


6. Älä osta ilman asiantuntijan apua

Asiantuntijan neuvo on, että ostajan kannattaa käyttää kuntotarkastajaa.

Erityisen ongelmallisia ostajan kannalta ovat esimerkiksi 1950-luvulla rakennetut talot, jotka ovat alkuperäisessä kuosissaan, eikä niille ole vuosikymmenten aikana tehty mitään.

Ostaja on vain harvoin rakentamisen ammattilainen, eikä hän voi tietää, millaisia riskejä rakenteissa piilee. Kuntotarkastajan käyttö onkin yleistynyt viime vuosina.

Vaikka riskeistä olisi kerrottu, on ostaja hetken huumassa ja valmis tekemään kaupat silmät kiiluen.

Asiantuntijan mukaan pientalokiinteistöjen kuntotaso ei korreloi hinnan kanssa. Jos 50 vuotta sitten valmistunut talo maksaa suunnilleen saman verran kuin viisi vuotta sitten valmistunut talo, on epärealistista ajatella, että talot ovat yhtä hyviä.

Harkitse, mitä ostat ja perehdy perusteellisesti ennen kaupantekoa rakennukseen.

7. Rintamamiestalot elinkaarensa päässä

Kaikenikäisissä rakennuksissa on ongelmia.

Mitä vanhemmasta talosta on kyse, sitä varmemmin murheita on vastassa.

Asiantuntijan mukaan rintamamiestalojen elinkaari on kohta tapissaan.

Esimerkiksi 60–70-vuotiaiden talojen ulkoseinissä ja kellaritiloissa voi olla suuria ongelmia.

Yläpohjat sen sijaan voivat olla hyvässä kunnossa johtuen siitä, että lämpö talosta karkaa yläpohjaan ja rakenteet ovat pysyneet terveinä.

Sotajermujen rakentamien talojen lähtölaskenta voi tulevina vuosina olla edessä.

IS käytti jutun asiantuntijoina Tampereen teknillisen yliopiston tutkijaa, yrittäjä, DI Jommi Suonketoa ja Sisäilmakeskuksen toimistopäällikköä sisäilma-asiantuntija, rakennusmestari Tapani Moilasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    9. 9

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    10. 10

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää