Kyllikki

Asuminen

Valikko

Asuminen

IS selvitti, mitä mökit maksavat eri puolilla Suomea ”Hinnat ovat tulleet alas”

mökit
Taloudellisesti vaikeat ajat ovat päästäneet turhia ilmoja mökkien pyyntihinnoista. Kun kesäpaikat eivät vaihda omistajaa entiseen tapaan, hyvät kaupat voi tehdä laadukkaastakin mökistä.
– Pikku hiljaa alkaa olla ostajan markkinat, sanoo mökkikauppaa pitkään seurannut Maanmittauslaitoksen rekisteripäällikkö Taisto Toppinen.

Ylihintaisia mökkejä ei kannata ottaa myyntiin, sanoo Forssan Kiinteistökauppiaiden välittäjä Anne Pitkä.

– Ennen oli niin, että osa ihmisistä halusi kokeilla, josko mökistä saisi hyvän hinnan. Enää ei tarvitse kokeilla, kun kukaan ei maksa ylihintaa.

Pyyntihintojen maltillistuminen on johtanut siihen, että pyyntihinnat ovat tulleet lähemmäs todellisia kauppahintoja. Tinkimisvaraa on silti.

– Hypoteekkiyhdistys taisi olla jossain vaiheessa sitä mieltä, että aina kannattaa tinkiä 10 prosenttia pyyntihinnasta. Joskus se on kuitenkin aivan liikaa. Mitä kauniimpi torppa, sitä pienempi se tinkimisvara on, kuvailee Kiinteistömaailma Lohjan välittäjä Minna Hankola.


Mökkien hinnat tulleet alas huippulukemista

Kaikkia ilmoja hinnoista ei ole päästetty pihalle. Hankolan mukaan osa myyjistä suhtautuu omaan mökkiinsä liian tunnepitoisesti, mikä näkyy liian kovina pyyntihintoina.

– Olisi syytä panna ne hintapyynnöt järkeviksi, eikä tehdä niitä tunteiden perusteella. Silloin se kauppa saattaisi käydä nykyistä paremmin, Toppinen sanoo.

Mökkien hinnat ovat tulleet alas viime vuosikymmenen huippulukemista. Viime vuonna mediaanihinnat kääntyivät hienoiseen nousuun. Kaava-alueella sijaitsevan rantamökin mediaanihinta oli viime vuonna 108 000 euroa.

Muun kiinteistökaupan tavoin alueelliset erot kärjistyvät. Syrjäisemmillä seuduilla hinnat voivat tulla kovaakin alas.

Myös tavallisten rantamökkien hinnat laskeneet

Kuivan maan mummonmökin tai rintamiestalon voi saada muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla. Myös tavallisten rantamökkien hinnat ovat laskeneet.

– Vielä pari vuotta sitten rantaan ei päässyt alle 100 00 euron hinnalla, kuvailee Anne Pitkä.


Niilläkin, joilla on rahaa, on nyt houkutteleva ostosauma.

– Arvokohteetkin ovat tulleet kohtuullisiin hintoihin, sanoo Toppinen.

Mökkikaupan sesonki on alkamassa.

– Pitkän talven jälkeen kun tulee pari ensimmäistä aurinkoista päivää, puhelimet alkavat käydä kuumana, kuvaa Anne Pitkä.

Esimerkkejä:

1. Uusimaa


50 000– 100 000

50 000 e Raasepori

• Pieni ja vaatimaton mökki saaressa osana mökkikylää. Asuinpinta-ala 25 m².

100 000–200 000 e

198 000 e Lohja

• Uusi, hyvinvarusteltu mökki. Käyttöoikeus läheiseen rantaan. Asuinpinta-ala 60 m².

200 000–300 000 e

218 000 e Raasepori

• Peruskuntoinen, 1970-luvulla rakennettu mökki merenrannassa. Asuinpinta-ala 75 m².


2. Varsinais-Suomi


50000– 100000 e

58000 e Pöytyä
  • Vaatimaton piilopirtti joenvarsitontilla. Sähköt ja juokseva vesi. Turusta ajomatkaa 40 minuuttia. Asuinpinta-ala 31 m².

100 000-200 000 e

198800 e Kustavi
  • Hyväkuntoinen mökki isolla merenrantatontilla. Sähköt ja juokseva vesi. Asuinpinta-ala 50 m².

200000-300000 e

280000 e Kustavi

1990-luvulla rakennettu, hyväkuntoinen mökki merenrannalla saaristossa. Asuinpinta-ala 54 m².


3. Satakunta


50000– 100000 e

67000 e Ulvila
  • 1990-luvulla rakennettu kuivan maan mökki. Asuinpinta-ala 65 m².

100000-200000 e

189000 e Pomarkku
  • Tyydyttävässä kunnossa oleva mökki, jossa isot ikkunat järvelle. Asuinpinta-ala 52 m².

200000-300000

295000 e Pori
  • Hyvin varusteltu iso mökki merenrannalla. Palvelut lähellä. Asuinpinta-ala 78 m².

4. Kanta-Häme


50000-100000 e

69000 e Forssa
  • Vuonna 2012 rakennettu pieni kuivan maan hirsimökki. Uima-allas. Asuinpinta-ala 21,5 m².

100000-200000 e

172000 e Hämeenlinna
  • Hyväkuntoinen, vuonna 2013 remontoitu mökki. Avaralla rantapaikalla. Asuinpinta-ala 30 m²

200000-300000 e

295000 e Hämeenlinna
  • Tyydyttävässä kunnossa oleva iso hirsimökki järvenrannalla. Sopii ympärivuotiseen mökkeilyyn. Asuinpinta-ala 65 m².

5. Pirkanmaa


50000-100000 e

65000 e Sastamala
  • Vanha mummonmökki sisävessalla ja lattialämmityksellä. Kaipaa remonttia. Asuinpinta-ala 95 m².

100000-200000 e

175000 e Juupajoki
  • Iso, kaksikerroksinen talo järvenrannalla. Asuinpinta-ala 144 m².

200000-300000 e

279000 e Kangasala
  • Uudehko, tila mökki järven rannan läheisyydessä. Ei omaa rantaa. Hyvin varusteltu. Asuinpinta-ala 96 m².

6. Päijät-Häme

50000-100000 e

63000 e Hollola
  • Vaatimaton kuivan maan mökki. Järvenranta lähellä. Asuinpinta-ala 25 m².

100000-200000 e

270000 e Hollola
  • 1950-luvulla rakennettu saarimökki järven rannalla. Omaa rantaviivaa noin 100 metriä. Asuinpinta-ala 99 m².

7. Kymenlaakso


50000–100000 e

67000 e Jaala

• Pieni mökki, jossa oma saunallinen rantapalsta. Asuinpinta-ala 14 m².

100000–200000 e

180000 e Miehikkälä

• Uudenveroinen, hyvin varusteltu mökki. Sähkösauna ja lattialämmitys. Lappeenranta ja Kotka tunnin ajomatkan päässä. Asuinpinta-ala 84 m².

200000–300000 e

279000 e Pyhtää
  • Iso vanha huvila saaressa Kotkan edustalla. Tyydyttävässä kunnossa. Asuinpinta-ala 160 m².

8. Etelä-Karjala


50000–100000 e

69000 e Lemi

• Tyydyttävässä kunnossa oleva mummonmökki kuivalla maalla. Sähköt ja kaivo. Asuinpinta-ala 30 m².

100000–200000 e

165000 e Taipalsaari

• 1980-luvulla rakennettu, hyväkuntoinen mökki Saimaan rannalla. 20 minuutin matka Lappeenrannan keskustasta. Asuinpinta-ala 64 m².

200000–300000 e

290000 e Ruokolahti

• Iso, hyvin varusteltu mökki Saimaan rannalla. Asuinpinta-ala 151 m².


9. Lappi

50000-100000 e

65000 e Rovaniemi

• Hyväkuntoinen mökki joenrantatontilla. Pinta-ala 50 m².

100000-200000 e

150000 e Pello

• Uudehko mökki Torniojoen varressa. Pinta-ala 60 m².

200000-300000 e

295000 e Kittilä

• Iso hirsimökki Levi-tunturin kupeessa. Hiihtohisseille kivenheitto. Asuinpinta-ala 152 m².

Lisää mökkien hintoja Ilta-Sanomien PLUS Mökki -liitteessä.

Lähteet: Oikotie ja Etuovi. Ilmoitukset ovat poimittu palveluista 15-17.3.2016. Oikotie ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. 6

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Mick Jaggerista, 73, isä kahdeksatta kertaa

    9. 9

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    10. 10

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää