Toni, Anton, Antto

Asuminen

Valikko

Asuminen

Unohtumattoman muotoilijan kuolemasta 40 vuotta – Alvar Aallon kiehtovimmat rakennukset

arkkitehtuuri
Suomen kuuluisin arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli elämänsä aikana lukuisia rakennuksia sekä Suomessa että ulkomailla.
Suomalaisen muotoilun edelläkävijä, arkkitehti Alvar Aallon kuolemasta tulee keskiviikkona kuluneeksi 40 vuotta.

Helsingissä 78-vuotiaana menehtynyt Aalto teki merkittävän kansainvälisen uran muotoilijana. Hänen kädenjälkensä näkyy lukuisissa arvostetuissa rakennuksissa Yhdysvaltoja myöten. Aaltoa ei muisteta vain arkkitehtinä, sillä hän oli myös kuuluisa muotoilija. Lähes jokaisen suomalaisen kodista löytyy klassinen Aallon maljakko.

Expedia-sivusto on koonnut listan mielenkiintoisimmista Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista.

Aalto suunnitteli elämänsä aikana lukuisia rakennuksia, joista helsinkiläisille tunnetuimmat ovat kenties Finlandia-talo ja Helsingin kulttuuritalo. 1958 käyttöön vihitty kulttuuritalo rakennettiin työväenliikkeen aloitteesta. Rakennus valmistui pitkälti talkootyön tuloksena, eikä Aalto laskuttanut omasta osuudestaan. Arkkitehti on myös vastuussa monen suomalaiskaupungin siluetista.

Aalto on suunnitellut muun muassa Paimion parantolan, jossa on parvekkeet, koska auringonvalolle altistuminen oli tunnetuin parannuskeino tuberkuloosiin 1900-luvun alussa.

Aalto ei tahtonut omille töilleen omistettua museota, mutta lupautui suunnittelemaan museon, jossa oli eri suunnittelijoiden töitä olisi esillä. Aallon kouluaikaisessa kotikaupungissa Jyväskylässä sijaitseva Alvar Aalto -museo vaalii suunnittelijan taiteellista perintöä.

Alvar's world by Expedia.fi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    4. 4

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    5. 5

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Britannian pääministeri paljasti kovan Brexit-linjan

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Theresa May paljasti kovan Brexit-linjan: Britannia ei aio pitää kiinni EU-jäsenyyden osista lähtiessään

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    4. 4

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    5. 5

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    6. Näytä lisää