Jutta

Asuminen

Valikko

Asuminen

Nuoret muuttivat asumaan ikäihmisten kanssa – näin heillä sujuu nyt: ”Lisää tunnetta siitä, että on normaali”

palvelutalo rudolf
Vuoden alussa kolme nuorta muutti asumaan Helsingissä sijaitsevaan Palvelutalo Rudolfiin 250 euron kuukausivuokralla. Vuokran lisäksi asumiseen on kuulunut touhuamista talossa asuvien senioreiden kanssa.
Yli puoli vuotta kokeilun alkamisen jälkeen taloon haetaan nyt uutta asukasta, sillä yksi nuorista on muuttamassa muualle opiskelemaan.

Tuleva asukas saa itselleen oman 23 neliön yksiön ja yli sata vanhempaa asuintoveria. Kaksi muuta asukasta on nuoria.

– Haemme 18-25-vuotiasta nuorta, jolla on akuutti asunnontarve. Lisäksi plussaa on, että innostuu vanhusten kanssa touhuilemisesta. Harrastuksista, joita voi hyödyntää arjessa, on hyötyä, mutta mitään sirkustirehtööriä emme hae, Oman muotoinen koti -hankkeen Miki Mielonen kertoo Ilta-Sanomille.

Vapaa seurustelu paras toimintamalli

Syksyn aikana päätetään, saako kokeilu jatkoa. Kokemukset ovat Mielosen mukaan olleet puolelta vuodelta positiivisia.

– Heti alussa huomasimme kyllä, että sekä nuoret, vanhukset, henkilökunta ja omaiset suhtautuivat yhteisasumiseen hyvin. Matkan varrella olemme oppineet, mikä on oikeanlainen tapa rakentaa yhteistä arkea. Aluksi ajattelimme, että tekeminen olisi suunnitelmallisempaa, mutta siitä on luovuttu, Mielonen kertoo.

Koska ikäihmisillä on palvelutalossa paljon ohjattua tekemistä, nuorten kanssa parhaimmaksi toimintamalliksi on muodostunut vapaa seurustelu.

Eri-ikäiset asuinkumppanit tärkeitä

Vaikka asumiskokeilu on sujunut pääosin hyvin, Mielonen myöntää, että myös kritiikkiä on kuulunut.

– Osa vanhuksista on kritisoinut, ettei nuoria ole ehtinyt käytävillä näkemään, Mielonen sanoo.

Toisaalta ne, jotka ovat nuorten kanssa tekemisissä, ovat kokeneet uudet asuintoverinsa voimaannuttavina. Ikäihmiset ovat kertoneet, että on mukavaa, että talossa liikkuu ihmisiä, joille seniorit eivät ole pelkkiä holhottavia. Se lisää tunnetta siitä, että on normaali.

– On äärettömän merkittävää, että on eri-ikäisiä vertaisia. Elämä täällä on kuitenkin laitosmaista, vaikka monenlaista kivaa tapahtuu. Monella on kadonnut kosketus reaalimaailmaan. Parkkipaikalla ei käy vilskettä. Omaiset käyvät kyläilemässä harvoin, Mielonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    2. 2

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    3. 3

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. 6

      Conan O’Brien mukana Oslon Nobel-tilaisuudessa – ilveili ja otti kännykällään selfien yleisössä

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      Martikaisten kauppakuitti Aurinkorannikolta ei valehtele: 6 hengen viikon ruoat 73,20 eurolla – mukana oluet ja viini

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    2. 2

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    3. 3

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    6. Näytä lisää