Eija

Asuminen

Valikko

Asuminen

Maailmantähdetkin ihastuivat nuoren suomalaisyrityksen luksustuotteisiin – tällainen on tarina menestyksen takana

yrittäminen
Maailman tunnetuimmat ihmiset luottavat suomalaiseen tyyliin ja laatuun. Heidi ja Juha Jaara ovat menestyneet maailmalla pian 10 vuotta. – Intohimo tekemiseen vie meitä eteenpäin, he sanovat.
Kempele on kaukana Beverly Hillsistä. Silti Amerikassa asuvilla tähdillä samoin kuin maailman eri kolkissa asuvilla ihmisillä on yksi yhteinen tekijä: suomalainen Balmuir. Näyttelijä George Clooney, laulajat Tina Turner ja Shakira sekä Ruotsin kuninkaallinen perhe – kaikilla on suomalaisfirman tuotteita.

Kun Kimi ja Minttu Räikkönen avioituivat Italiassa, he luottivat suomalaisuuteenkin. Pari arvostaa kotimaisia yrityksiä aina Mintun hääsormuksesta ja korvakoruista lähtien. Niinpä he tilasivat häihinsä Balmuirilta kultaisella logolla varustetut viini- ja samppanjalasit sekä servietit. Häävieraat saivat läksiäislahjaksi Oulun lähellä asuvien Heidi ja Juha Jaaran omistavan yrityksen luksuslasit.

– On suuri ilo ja kunnia, että tuotteistamme pidetään, Heidi Jaara kuittaa.

Ensi vuonna 10 vuotta täyttävä firma on menestynyt; suuria ostajamaita ovat Japani, Sveitsi ja Venäjä. Tuotteita menee 70 maahan, joista 40:een pysyvästi.

– Vaikka kuulostaa helpolta, yrittäminen ei sitä ole. Ei haittaa, sillä meitä ajaa eteenpäin kova intohimo työhön, 4,3 miljoonan vuosiliikevaihdolla Balmuiria vetävä Heidi Jaara sanoo.

Bisnesälyn ja luovuuden yhdistelmä

Heidi Jaara teki aikoinaan menestyksekkään uran Nokialla, mutta otti sieltä 2007 firman tarjoaman lähtöpaketin. Juha Jaara puolestaan on hankkinut kannuksensa johtajana niin matkatoimistossa kuin teknologiayhtiössä. Kun Juhan bisnestaustan yhdisti Heidin jo lapsena äidiltä perimään luovuuteen, syntyi toimiva paketti.

– Minulle sanottiin aikoinaan, etten voi saada lasta ja siksi ryhdyin rakentamaan tätä yritystä, ikään kuin omaa lasta. Käynnistyskin kesti yhdeksän kuukautta, Heidi kertoo.

Heidi ja Juha päättivät, että menevät selät suorina heti maailmalle. Pariisin muotiviikoilla he varasivat suuren näyttelytilan. Osasto kiinnosti muun muassa japanilaisia niin paljon, että Pariisista siirryttiin Japaniin. Heidi sanoo, ettei kukaan tule Suomeen ovia koputtelemaan, on mentävä rohkeasti maailmalle.

Ei Kiinaan

Yrityksen tuotteita valmistetaan myös Suomessa, mutta suurin osa tehdään Italiassa ja muualla Euroopassa. Pariskunnalla on kolme pointtia: laatu, aitous, joustavuus. He painottavat, etteivät halua valmistuttaa tuotteitaan Kiinassa, Pakistanissa tai Vietnamissa.

– Ne maat eivät kohtaa ajatusstrategiaamme. Koska olemme perheyritys, pyrimme työskentelemään vastaavanlaisten firmojen kanssa, Heidi kertoo.

– Olemme lainanneet jopa rahaa eräälle eteläafrikkalaiselle perheyritykselle, jotta se voi valmistaa meille laadukkaita tuotteita. Yritys saa osuutensa voitosta. Näin olemme toimineet muissakin maissa, Juha painottaa.

Juha ja Heidi saivatkin sitten kokea vanhemmuuden. Heillä on seitsemänvuotias Viivi ja Väinö, 4. Pienokaiset ovat matkustaneet vanhempien ja hoitajan kanssa. Jaarat painottavatkin lasten olevan elämän ykkösasia.

– Emme katso kotona televisiota, sillä se on pois yhteisestä vapaa-ajastamme. Lasten kanssa vietetty aika on kuin panisi rahaa pankkiin, he sanovat.

Pariskunnan firma on menestystarina. Kun maailmassa alkoi taloudellinen lama 2008, Balmuirissa sitä ei tunnettu. Koko ajan on kasvettu ja aikoinaan vain huonekaluja valmistaneen firman listoilla on nyt paljon tuotteita ja se on lifestyle-yritys.

– Muoti, huonekalut ja muut tuotteet kulkevat käsi kädessä. Haasteita on, mutta voimamme on ekologisuus ja luonnonmateriaalit sekä se, että kuljemme aina korkeimman riman kautta, he sanovat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      BBC: Brittisotilaat saivat opaskirjan Tallinnaan – vinkkejä strippibaareihin ja väite suomalaisten suosikkijuomasta

    8. 8

      ”Olet niin ruma, ettet kelpaa edes kaupan kassalle” – vanhempien sanat, jotka satuttavat yhä

    9. 9

      Aluksi Antin, 32, koukkuun nappasi hauki – mutta siihen haukeen iskikin oikein jättiläishauki

    10. 10

      Brittimies ”kuoli” 27 kertaa – sairaanhoitaja pyysi anteeksi, koska oli joutunut hakkaamaan rintaa niin paljon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    4. 4

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    5. 5

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    9. 9

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. Näytä lisää