Mercedes-Benzillä ajavat ovat tyytyväisimpiä autoihinsa, kertoo arvostettu J.D.Power uudessa tutkimuksessaan. Mukana oli 25 eurooppalaisittain suurta automerkkiä.
Mercedes-Benz saavutti neljä ykkössijaa tuoreessa markkinatutkimuksessa Saksassa. J.D.Powerin tutkimuksen online-kyselyyn vastasi tänä vuonna 14296 saksalaiskuljettajaa, jossa he arvioivat omistamansa auton laatua, luotettavuutta ja haluttavuutta. Mukana oli yhteensä 79 automallia 25 eri valmistajalta. Mercedes-Benz oli merkkien välisen kokonaiskisan voittaja, eli minkään muun tutkimukseen osallistuneen merkin omistajat eivät olleet yhtä tyytyväisiä autoihinsa kuin Mercedes-Benzeillä ajavat. Näin siis Saksassa.
Hyvät ja heikot tapaukset
Malleittain tarkasteltuna A-sarja oli paras kompaktiluokassa. Keskikokoluokan voiton korjasi C-sarja, jolle ensimmäinen sija oli kolmas peräkkäinen. Viime vuoden tapaan Mercedes-Benzin E-sarja jätti muut taakseen Executive Luxury Car –luokassa. Toisaalta saman valmistajan smart-cityautomerkki jäi tuloksissa sen sijaan häntäpäähän sijalle 21. Kotiinpäin vetämisestä ei siten ehkä ole kyse.
Japanilaiset Toyota, Mitsubishi ja Mazda puhuttelevat omistajiaan myös Saksassa, sijoittuen ennen BMW:tä ja Volkswagenia. Saksalaiset tunnistavat siten myös samantyyppistä laadukkuutta kuin esimerkiksi suomalaiset, joille Toyota on tuttu luottomerkki. Edullisempi Skoda jätti tyytyväisyydessä premium-Audin niukasti taakseen, eli kalliimpi hankintahinta ei takaa tyytyväisyyttä. Kärkikymmenikön täydentävät Volvo sekä Ford. Listauksen hännänhuippuina vähiten autoihinsa tyytyväisiä olivat Citroënilla, Alfa Romeolla ja Chevroletilla ajavat saksalaiset.
Näin merkkeihin oltiin tyytyväisiä (maksimi = 1000 pistettä)
1. Mercedes-Benz (824)
2. Toyota (808)
3. Mitsubishi (799)
4. Mazda (798)
5. BMW (791)
6. Volkswagen (791)
7. Skoda (790)
8. Audi (788)
9. Volvo (788)
Alan keskiarvo (782)
10. Ford (780)
11. Honda (779)
12. Hyundai (778)
13. Seat (777)
14. Nissan (773)
15. Opel (773)
16. Renault (771)
17. Kia (768)
18. Suzuki (764)
19. Peugeot (754)
20. Smart (752)
21. Fiat (751)
22. Dacia (745)
23. Citroën (734)
24. Alfa Romeo (731)
25. Chevrolet (634)
J.D.Powerin päämaja on Los Angelesissa, ja yrityksen vuosittain julkaisema Vehicle Ownership Satisfaction Study –tutkimus on tärkeä ja arvostettu autonostajan opas. Myös tuoreen ADAC AutoMarxX-tutkimuksen mukaan Mercedes-Benz on juuri nyt Saksan vahvin automerkki. ADAC AutoMarxX-tutkimuksia on tehty Saksassa vuodesta 2001 lähtien.
Lähteet: J.D.Power, ADAC
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 09:37
1.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 09:04
2.
-
Ricky väitti nöyryyttäneensä rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 08:46
3.
-
Aki Riihilahti menee naimisiin 09:26
4.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 08:54
5.
-
Kaunis Marketa sädehti Mika Häkkisen rinnalla Cannesissa 08:40
6.
-
Jari Sarasvuo: Tuttavat kerjänneet rahaa 06:24
7.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 06:02
8.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 07:27
9.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
10.
-
2-vuotiaan sormet jäivät oven saranapuolen väliin - palokunta irrotti 09:47
11.
-
Palaneen rekan kuorma piti purkaa Kehä 1:lle 10:06
12.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
13.
-
Rähinät levisivät uusiin lähiöihin Tukholmassa 09:00
14.
-
Horoskooppi 22.5.2013 06:00
15.
-
Avioliittolain vastustaja ampui itsensä - Notre Dame evakuoitiin 09:53
16.
-
Naiset varoittelevat tulevaa isää: Tästä et William välttämättä selviä 21.5. 22:45
17.
-
Armeija ajaa uutta taistelumalliaan - ampuu Rovajärvellä mökkien yli 21.5. 20:01
18.
-
Stubb edustaa Afrikassa viisutaktiikalla - "More is more ja dingdong" 06:42
19.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
2.
-
Ricky väitti nöyryyttäneensä rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 08:46
3.
-
Nyt on in tunkea kissa leukaan - katso kuva ilmiöstä 21.5. 17:48
4.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
5.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 21.5. 13:39
6.
-
Pubi vai kauppa? "Viekää myymälänne muualle, Lidl" 21.5. 20:36
7.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 21.5. 10:45
8.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 21.5. 13:08
9.
-
Törmäsi kuorma-auton kanssa - pyöräilijä kuoli Turussa 00:03
10.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 21.5. 10:55
11.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 21.5. 6:25
12.
-
Venäjä ja Azerbaidžan viisukriisissä - "Meiltä ryöstettiin pisteitä" 21.5. 18:35
13.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 21.5. 15:58
14.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 21.5. 7:31
15.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 21.5. 15:16
16.
-
Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video 21.5. 16:21
17.
-
Suuri kuoppa imaisi useita ihmisiä Kiinassa - ainakin viisi kuoli 21.5. 16:48
18.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 21.5. 12:58
19.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 21.5. 10:33
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
5.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
6.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
7.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
8.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
9.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
10.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
11.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
12.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
13.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
14.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Ricky väitti nöyryyttäneensä rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 08:46
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä!
Tietöitä aiempia kesiä vähemmän
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?"
Kotisohvalta Le Mans -kuskiksi? - mahdollista myös suomalaisille
Automatkalle Eurooppaan? - Tarkista missä tankkaat, rajan takana voi olla yllätys!
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja!
MT: Ajokortti on halventumassa reippaasti! Kannattaako ajaminen siirtää syksyyn?
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja"
Nyt puhuu Gumball 3000:n järjestäjä: Sopimus ei salli hurjastelua
Näitkö letkan? Nämä eksoottiset superautot voit bongata nyt matkalla Helsingistä Vaalimaalle
Näin BMW 5-sarja uudistuu - malliin tulee muutamia merkittäviä vakiovarusteita
"Pienet autot turvallisempia kuin mopoautot"
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita"
Mistä löytyy Suomen halvin taukopaikan kahvikupillinen?
Poliisiautossa 426 hevosvoimaa – vaikeuksia vastata kaahaajien vauhtiin




