Nestori

Autot

Valikko

Autot

IS Autot testasi: Ruotsalaisissa paras ergonomia

Ilta-Sanomat testasi jälleen 15 uuden ja muuten mielenkiintoisen henkilöautomallin ergonomiaominaisuudet. Tulos on pohjoismaalaisittain hykerryttävä: kaksoisvoiton veivät uusi Volvo XC60 sekä vanha tuttu Saab 9-3 SportCombi.

Tosin ne olivat myös testattavien kalleimmassa päässä. Silti kallein auto ei selviytynyt voittajaksi - eikä halvin. Tulos on Saabin jo vanhahtavalle 9-3 mallille hyvä uutinen: olisiko tässä yksi pätevä syy jatkaa merkin kehittelyä omin resurssein? Volvon osalta voitto osoittaa, että. XC60:n kaupalliselle menestykselle on käytännössä katetta.

Tällä kertaa otimme myös takapenkkien ominaisuudet yhtenä osa-alueena mukaan testiin. Mittasimme muun muassa sen, kuinka paljon jää taakse polvitilaa kun edessä istuu 175 cm pituinen, keskikokoinen henkilö hyvässä ajoasennossa. Tulokset vaihtelevat 38-14 senttimetrin välillä.

Pääpaino on kuitenkin kuljettajan istuimessa ja työympäristössä. Ergonomisesti oikean ja miellyttävän ajoasennon löytäminen on monen seikan summa, jonka tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Huonossa istuimessa selän kunto on vaarassa, jos kilometrejä kertyy vuodessa paljon. Ristiselän tuki on erittäin tärkeä. Autoon kulku ei myöskään saa olla akrobatiaa vaativaa.

Tärkeisiin seikkoihin kuuluvat myös hallintalaitteiden sekä istuimen säätölaitteiden ja turvavyön sijoittelu ja käytön helppous. Joutuuko radiota kurottelemaan, tai eikö ohjauspyörän säätimien käyttö onnistu otetta irrottamatta?

Liian usein itse ohjauspyöräkin jättää paljon toivottavaa, tai autosta on vaikea nähdä ulos. Ergonomiassa kyse ei siis ole pelkästään sentein mitattavista seikoista, vaan laadukkaat ja loppuun asti mietityt ratkaisut lisäävät viihtyvyyttä.

Näin testasimme

Testin suorittaneet neljä aikuista, 2 miestä ja 2 naista, olivat pituudeltaan 163-193 cm ja painoltaan 55-105 kiloa. Näin testiin saatiin riittävä edustavuus kaikille vartalotyypeille.

Testaamamme osa-alueet olivat autoon kulun helppous (10% pisteistä), kuljettajan istuimen säädettävyys (30%), ohjauspyörän säädettävyys ja käyttö (20%), ohjaamoergonomia ja viihtyvyys (30%) sekä takatilat (10%).

Testaajat saivat antaa pisteitä 0 - 10:en, jokainen yhteensä enintään 100 automallia kohden. Maksimipistemäärä autoa kohden oli siten 400 pistettä.

Tutkimusmateriaalia kertyi yli 60 sivua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  2. 2

    Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  5. 5

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  6. 6

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  9. 9

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  10. 10

    Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  2. 2

    Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  5. 5

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  6. Näytä lisää