Keijo

Autot

Valikko

Autot

Toyota RAV4: Ravi vaihtuu laukaksi

Toyota tavoittelee uudistuneella katumaasturillaan naisasiakkaita.

Pehmyt rantahiekka on koitua Toyota RAV4:n kohtaloksi Cascaisin rannalla, lähellä Lissabonia.

Auton renkaat uppoavat hiekkaan tiukasti. Kiinni on ja pysyy! Kevyt työntöapu saa autoa sen verran liikkeelle, että matka voi jatkua.

Toyota Auto Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Skogster myöntää, että Toyotan kolmannen sukupolven RAV4 ei ole täysverinen maastoauto sen enempää kuin aiemmatkaan RAV4:t.

Kysymyksessä on katumaasturi, jossa on neliveto. Auton elektronisesti ohjattu ajonhallinta jakaa voimaa etu- ja taka-akselille suhteessa 55/45-100/0 automaattisesti.

Nelivedon voi myös lukita. Lukitus auttaa erinomaisesti monessa tilanteessa, mutta upottava rantahiekka oli sille liikaa. Varsinkin kun autolla kurvasi näyttävästi hietikolle ja erehtyi pysähtymään.

RAV4 on uudistunut täydellisesti. Toyotan muiden mallien tapaan se sai keulalleen tehokkaat dieselit. Suurin niistä, 177-hevosvoimainen tuntui auton alla lievän kaasuviiveen johdosta vähän liiankin ärhäkältä. Kaasun painalluksen ja pienen odottelun jälkeen auto hyökkäsi rajusti.

Myös RAV4:n muut moottorit, 136-hevosvoimainen diesel, sekä 152-hevosvoimainen bensiinimoottori, istuvat maasturin nokalle hyvin. Pikkudiesel tuntui vääntävältä ja ripeältä moottorilta ajaa. Bensiinimoottoristakin löytyi sitkeyttä kiemuraisilla ja mäkisillä teillä.

Yksi Toyotan ongelma ei korjaannu uuden automallinkaan myötä. Dieseleiden kaveriksi ei ole tulossa automaattivaihteistoa. Tehtaalla ei ole tarpeeksi suunnitteluresursseja, jotta vääntäviin moottoreihin saataisiin yhdistettyä tarpeeksi kestävä automaattiaski.

Asioita joudutaan priorisoimaan.

Katumaasturi on katumaasturi eikä RAV4:stä odoteta off-road-kuskien päiväunta. Toyotalla sen sijaan uskotaan, että naiset kiinnostuvat uutuudesta.

- Katumaasturien luokassa naisostajien osuus on keskimääräistä suurempi. Naiset tuntevat turvallisuudentunnetta ajaessaan maasturilla, Skogster uskoo.

Auton uskotaan myös houkuttelevan ostajia muista autoluokista. Ostajia hamutaan muilta merkeiltä ja yritysautopuolelta.

Myynninkasvua Toyota hakee myös koko nousevasta autosegmentistä. Vuonna 2005 Suomessa myytiin vajaa 6.000 maasturia, tänä vuonna myyntiä uskotaan tulevan lisää noin 1.300 autoa.

Toyotan aikaisempi epäonnistuminen myyntitavoitteissaan johtui vanhasta RAV4:stä. Se oli luokassaan pieni. Nyt RAV4:n akseliväli on kasvanut 7,5 senttiä ja pituus 14,5 senttiä.

Tavaratila on kasvanut 410 litraan. Lisäksi tavaratilan lattian alla on 80 litraa lisätilaa. Istuinmekanismin ansiosta takapenkit kaatuvat lähes tasaiseksi lattiaksi, jolloin tavaratila lisääntyy huimasti. Takaistuimia voi siirtää eteenpäin myös 16 senttiä esimerkiksi silloin, kun takana istuu jalkatilaa tarvitsemattomia lapsia.

Toyota RAV4: Ravi vaihtuu laukaksi

Mikä: Toyotan kolmannen sukupolven katumaasturi.

Mitat: Pituus 4,39 m, leveys 1,81 m, korkeus 1,69 m, akseliväli 2,56 m.

Moottorit: 2-litrainen bensiini (teho 152 hv, 194 vääntö Nm) ja 2,2-litraiset turbodieselit (teho 136/177 hv, vääntö 310/400 Nm).

Kiihtyvyys: 12,0/10,5/9,3 sekuntia. u.Huippunopeus: 185/180/200 km/t.

Kulutus: 8,6/6,6/7,0 litraa.

Hinnat: 34.400-49.900 euroa varustetasosta riippuen (204.000-297.000 mk).

Milloin: Myynnissä helmikuun alusta alkaen.

KIITÄMME:

MOITIMME:

  • Toyota
  • esittely

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. 6

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  7. 7

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  8. 8

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  9. 9

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  3. 3

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. Näytä lisää