Anna, Anne, Anu

Autot

Valikko

Autot

Volvo C30 2.0D Momentum: Tehty ajettavaksi

Piskuinen Volvo C30 on kuin isolla autolla ajaisi.

Volvo C30 ja kaksilitrainen dieselmoottori. Hevosvoimia vajaat 140 ja vääntöä 320 newtonmetriä. Siinä paketti, joka toimii. Unelma pariskunnalle tai sinkulle, joka ei tarvitse paljoa tavaratilaa, mutta tykkää liikkua paljon.

Volvo C30 on pieni suuri auto, sillä pienestä koostaan huolimatta, C30 on jämäkkä auto ajaa. Kun kuljettajan penkillä istuu, voisi kuvitella, että auto jatkuu enemmänkin selkänojan takana.

Mitä pidemmän matkan kolmekymppisellä ajaa, sitä paremmalta tuntuu. Ja vaikka koeajoauton istuimessa ei ollut sähkösäätöä, penkin saa miellyttävään asentoon.

C30-mallin hyvä ajettavuus on onnistuneen pohjalevyn ansiota. Sama pohjalevy, tosin eri säädöillä löytyy myös Volvon S40-, V50- ja C70-malleista. C30:n kohdalla alusta on kuitenkin viritetty urheilullisemmaksi eli hieman jäykemmäksi.

Liian jäykkä alusta ei kuitenkaan ole eikä alustassa ole havaittavissa pintakovuutta. Hyvistä palikoista on saatu aikaa erinomainen kokonaisuus ajettavuudeltaan.

Moottori jaksaa viedä Volvoa erinomaisesti. Kahdeksankympin nopeudessa kuutosvaihteellakin löytyy vääntöä. Kun kaasua painaa, auto lähtee kelaamaan nopeutta lisää nöyrästi, mutta samalla kiitettävän ripeästi. Heitto viitosvaihteelle saa moottorin murahtamaan. Vieläkin raaempaa vääntöä on siis luvassa.

C30:n ajettavuuden voisi tiivistää pariin sanaan: hauska ajettava. Sen lisäksi, että Volvo C30 on nautinto ajaa, auto on myös nautinto katsella. Muotoilu on urheilullista ja linjakasta. Mukana on häivähdys menneitä, sillä C30:stä tulee heti mieleen myös Volvon parinkymmenen vuoden takainen 480-malli sekä pyhimys-Volvon luukkuperämalli eli Volvo P1800 ES.

Matalan urheilullisen muotoilun ainoa haittapuoli on auton mataluus. Varsinkin takaistuimelle on hieman hankala kömpiä, vaikka istumatilaa takana on tarpeeksi.

Mataluutensa takia myös tuulilasissa oleva taustapeili peittää ikävästi kuljettajan näkyvyyttä eteen.

Kahden litran dieselmoottori on C30-malliston pienempi diesel. Autoa saa vieläkin järeämmällä, 180-hevosvoimaisella ja kolmekymmentä newtonmetriä enemmän vääntöä tarjoavalla D5-dieselmoottorilla. Pienempi diesel riittää autoon erinomaisen hyvin.

Suorituskyky on kohdallaan, sillä Volvo kiihtyy tehtaan ilmoituksen mukaan alle kymmeneen sekuntiin nollasta sataan.

Myös hinnan puolesta pienempi diesel on perustellumpi: koeajoauton Momentum-varustetasolla isompaan dieseliin siirryttäessä hintakin nousee peräti 5.500 eurolla. Koeajoauton 2-litraisella dieselillä perushintaa autolla on suolaiset 35.000 euroa.

C30 ei ole perheauto, sillä kolmeovisuuden takia lasten kiinnittäminen turvaistuimiin takapenkille on vaivalloista. Auto onkin suunnattu sinkuille tai lapsettomille pareille.

Tavaratilan koko Volvossa on melkein naurettavan pieni. Kun mukaan lasketaan tavaratilan lattian alla oleva tila, päästään muutaman kymmenen litraa yli 200:n.

Jos tavaratilaa haluaa raivata lisää, joutuu tinkimään istuinpaikoissa eli kaatamaan takaistuimet. Toimenpide tosin onnistuu helposti nykäisemällä yhdestä vivusta per istuin.

Volvo C30 2.0D Momentum: Tehty ajettavaksi

Mikä: Volvon pienin malli.

Mitat: Pituus 4,25 m, leveys 1,78 m, korkeus 1,45 m, akseliväli 2,64 m, tavaratila 233 l.

Moottori: 2-litrainen diesel; teho 135 hv, vääntö 320 Nm. 6-portainen käsivaihteisto.

Kiihtyvyys: 9,4 s.

Huippunopeus: 210 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/koeajo): 5,7/6,3 l.

Hinta: Perushinta 35.300, koeajettu auto lisävarustein 36.335 euroa.

KIITÄMME:
+ Vääntävää ja tehokasta moottoria+ Ajettavuutta+ Muotoilua

MOITIMME:
- Hintaa- Pientä tavaratilaa- Taustapeli peittää näkyvyyttä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. 6

    Pelastuslaitos: Vuosaaren turma-asunnossa ei ilmeisesti ollut palovaroitinta

  7. 7

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  10. 10

    Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä: ”Muovin käryä muistuttava haju”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  10. 10

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. Näytä lisää