Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

Fiat Grande Punto: Suuri pieni auto

Uudistunut Fiat Punto sai lisää kokoa ja näköä.

Nelimetriseksi kasvatettu kolmannen sukupolven Fiat Punto alkaa jo hätyytellä mitoiltaan takavuosien perheautoja, vaikka se pikkuautojen luokkaan yhä kuuluukin. Uusiksi piirretty Grande Punto on saanut linjoihinsa lisää sulavuutta, eikä myynnin pitäisi ainakaan jäädä muotoilusta kiinni.

Grande Punto esiteltiin Fiatin ja koko italialaisen autoteollisuuden kotikaupungissa Torinossa, missä uutuus tuoreeltaan herätti vilpitöntä uteliaisuutta. Koeajoreitin varren huoltoasemien bensanmyyjät tulivat kopeistaan ulos ihmettelemään uutuutta ja katurakennustöitä paiskineet miehet oikoivat selkänsä arvioidakseen ohi lipuvan auton muotoja.

Ei ihme. Uuden Punton menestys on koko kaupungille ja erityisesti Fiatille kohtalon kysymys.

Siitä kertoi jo se, että Ferrarilta Fiatin hallituksen johtoon nostettu Luca di Montezemolo ja F1-tähti Michael Schumacher oli tuotu tähdittämään Punton lanseerausta. Joka neljäs valmistettu Fiat on Punto ja auton pitäisi olla se tärkein ase, jolla vuosikausia tappiollinen Fiat käännetään voittoa tekeväksi yhtiöksi.

Menestystä Fiatille tärkeässä pikkuautoluokassa ei haluta jarruttaa hinnalla, joten Italiassa uutuus maksaa vain 500 euroa enemmän kuin vanha Punto, jonka valmistusta jatketaan vuoden loppuun asti.

Suomessa autovero nostanee vanhan ja uuden Punton hintaeron suuremmaksi. Maahantuojan ja tehtaan hintaneuvottelut ovat vielä kesken, eikä uuden Punton lopullista hintaa ole lyöty lukkoon. Lasketuilla hinnoilla Punto maksaa nyt halvimmillaan 12 990 euroa.

Uusi Punto on monelta sisämitaltaan luokkansa suurin auto. Kauaksi vedetty tuulilasi osaltaan lisää avaruuden tunnetta etupenkkiläisille. Reilulla 13 000 eurolla ei voi autosta kaikkea odottaa, mutta Punton rattiin asettuu luontevasti. Napakasti asettuvat istuimet tukevat hyvin ja ajoasento löytyy monipuolisten säätöjen hyvin. Tutustumisajossa niillä on vähän merkitystä, mutta mieli muuttuu kun lähdetään taittamaan taivalta kaupungista mökkimatkalle.

Uusi Punto on edeltäjäänsä liukkaamman näköinen, mitä vaikutelmaa voimakkaasti taaksepäin nouseva sivulinja alleviivaa. Keula on saanut urheiluautomaista ilmettä ja uudistukset tekevä Puntosta varsin vetävän näköisen pikkuauton. Edellisen Punton takaluukku oli silmään käyvästi lommolla sisäänpäin, mutta uutukaisessa kynä on pidetty kurissa. Muotoiluvastuuta Fiatille myyneen Italdesing-Giugiaron lopputulosta voi kiittää.

Punton vanha 1,2-litrainen moottori on saanut rinnalleen 1,4-litraisen 77 hevosvoimaisen bensiinikoneen. Kahdeksanventtiilisen moottorin luonteessa on edeltävistä pikku-Fiateista tuttua kierrosherkkyyttä. Nostalgiakaasua on myös syytä tohtia käyttää, sillä suurin teho tulee ulos vasta 6 000 kierroksella. Rajoittaja alkaa pätkiä 500 kierrosta ylempänä. Nykymoottorille vaatimaton 115 Nm vääntö ei ajossa tunnu yhtään terhakammalta, eikä varsinkaan jos on kokeillut ensimmäistäkään tarjolla olevasta neljästä dieselmoottorivaihtoehdosta.

Ajotuntumasta ei löytynyt huomautettavaa, jos ei kohta erityistä ajamisen riemukaan. Fiatin mainosmiesten mukaan auto on luokkansa hiljaisin, eikä asiasta käy kiisteleminen. Ajo-ominaisuuksien ketjussa heikon lenkki on ohjaustuntuma, joka ei ollut tunnokkain kaikista. Vasta koeajon jälkeen selvisi, että kuljettaja voi valita ohjauksen tehostuksen hienosti nappia painamalla. Selvittämättä jäi siis, kumpi tehostus olikaan päällä.

Jarrut oli tehostettu hipaisuherkkyyden rajoille. Talvikelillä jarruvoiman annostelu vakiona oleville lukkiutumattomille ABS-jarruille voi ensi alkuun tuottaa ylimääräistä tykytystä, mutta kaikkeen oppii.

Fiat Grande Punto: Suuri pieni auto

Mikä se on? Fiatin tärkein automalli. Puolet tuotannosta menee Italiaan, Suomen Fiateista yli 60% on Puntoja.

Millainen moottori siinä on? Suomeen tuotavat bensiinimoottorit ovat todennäkäisesti 1,2 litran 65 hevosvoimainen, 102 Nm vääntävä, ja 1,4 litran 77 hevosvoimainen 115 Nm. 1,3 litrainen multijet-diesel tuottaa 75 hv ja 190 Nm vääntöä.

Miten se suoriutuu? 1,4 litraisella bensiinimoottorilla huippunopeus 165 km/t, kiihtyy 0-100 km/h 13,2 sekuntia. Yhdistetty polttoaineenkulutus 6,1 l/100 km. Kenelle se on? Edullista eurooppalaista autoa tarvitsevalle, joka haluaa ihan kunnon sisätilat autoonsa.

Paljonko se maksaa? Hinnat vahvistamatta. Nykyisen Punton hinnat alkaen 12 990 euroa.

KIITÄMME:

MOITIMME:

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  3. 3

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  4. 4

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  5. 5

    Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Kirkon edustajat aloittivat toisen kättelyn

  7. 7

    Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

  8. 8

    Harvinainen yhteisesiintyminen: Juha Tapio saapui Linnaan Raija-vaimonsa kanssa – hyvin tyköistuva iltapuku

  9. 9

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  10. 10

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  8. 8

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  2. 2

    Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

  3. 3

    Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

  4. 4

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  5. 5

    Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

  6. Näytä lisää