Nestori

Autot

Valikko

Autot

Opel Meriva 1.3 CDTI: Pikkudiesel pitää pintansa

Opel Merivan sisätilat muuntuvat helposti mieleisiksi.

Opelin 1,3-litrainen dieselmoottori saa ennakkoluulot hyrräämään. Monille tutuille joutui koeajoviikon aikana puolustelemaan, että pikkuinen naku voi olla oikeasti hyvä ja pirteä moottori.

Siinä vaiheessa kun puolustuksen sanoja joutui lausumaan, pikkudiesel oli ehtinyt jo ottaa ennakkoluulot itseltäni.Epäilykset haihtuivat taivaan tuuliin lähes heti virta-avaimen käännön jälkeen. Vaikka markkinoiden pienimpään nakuttajaan ei ole lyöty kuin 75 hevosvoimaa, se on vallan riittävästi.

Tehdas lupaa, että auto kiihtyy nollasta sataseen 17,8 sekunnissa. Paperilla moottori vaikuttaa pelkältä nuhapumpulta, mutta käytännössä se on aivan jotain muuta. Esimerkiksi pikkudieselin ohituskiihtyvyys on mainio sekä moottoritiellä että hitaammassakin ajossa.

Kaiken kaikkiaan Opelin pikkudiesel on hyvin vääntävä moottori. Tosin alakierroksilla vääntö on hieman ohutta. Konepellin alla alkaa tapahtua kunnolla vasta kun kierroslukumittari näyttää vähintään 1.750:tä kierrosta.

Kaikesta voisi siis päätellä, että Opelin moottoriuudistus on onnistunut, kun Opelin omaa tuotantoa oleva pikkudiesel korvasi vanhan 1,7-litraisen dieselin. Tehoja molemmissa moottoreissa on saman verran. Kun polttoaineen kulutuskin on uudella moottorilla vain noin viisi litraa, paketti on kunnossa.

Ajettavuudeltaan Meriva on ihan jees. Ajoasennon saisi paremmaksi, jos ohjauspyörässä olisi korkeussäädön lisäksi vielä syvyyssäätö. Eteenpäin kaartuvat A-pilarit häiritsevät näkyvyyttä etuviistoon ja Merivan ohjaus on varsinkin suoralla tiellä nopeammassa ajossa hieman tunnoton. Pienemmillä nopeuksilla, kuten kaupungissa, ohjauksen tunto palaa aavistuksen paremmaksi.

Jousitus on opelmaisen jämäkkä, mutta silti mukava. Mutkaisella tiellä ajaminen on hieman levotonta, sillä Meriva kallistelee yllättävän paljon kurveissa. Huteraa oloa ohjaamossa korostaa vielä se, että autossa istutaan korkealla.

Sisätilojen muuntuvuudesta Merivalle täytyy jakaa kiitosta. Vaihtoehtoja on monia.

Taka-istuimet taittuvat alas samaan tasoon tavaratilan pohjaan saakka.

Koeajetusta Enjoy-mallista saa myös täysin yksipaikkaisen, sillä etuistuimen selkänojakin taittuu samaan tasoon takaistuinten ja tavaratilan pohjan kanssa. Tasaista kuljetusalustaa Merivaan siis järjestyy.

Sen lisäksi, että Merivan takaistuimet taipuvat, niiden selkänojan kallistuskulmaa voi säätää. Takaistuimet säätyvät myös pituussuunnassa. Tavaratilaa saa raivatuksi lisää niinkin, että siirtää takaistuimia parikymmentä senttiä eteenpäin. Tosin silloin takamatkustajan jalkatilat hupenevat olemattomiin.

Takaistuimen keskipaikalla on ikävä istua. Istuimen voi poistaa käytöstä kääntämällä sen alas. Kun keskipaikka on poistettu, reunapaikkoja voi siirtää keskemmälle, jolloin Merivasta tulee väljä nelipaikkainen. Jos reunalla olevia istuimia ei halua siirtää keskemmälle, alas painettu keski-istuin toimii suksiluukkuna.

Opel Meriva 1.3 CDTI: Pikkudiesel pitää pintansa

Mikä: Uudistunut pieni perheauto.

Mitat: Pituus 4,05 m, leveys 1,69 m, korkeus 1,62 m, akseliväli 2,63 m.

Moottori: 1,3-litrainen diesel; teho 75 hv, vääntö 170 Nm.

Kiihtyvyys: 17,8 s.

Huippunopeus: 156 km/t.

Kulutus: 5,0 l.

Hinta: Enjoy-varustelulla 26 450 euroa (158 000 mk), koeajettu auto metallivärillä 26 532 euroa.

KIITÄMME:
+ Vääntävää moottoria

+ Pientä polttoaineen kulutusta

+ Tilankäyttöä

MOITIMME:
- Puuttuvaa ohjauspyörän syvyyssäätöä

- Ohjaustuntumaa

- Ei ESP:tä vakiona

  • Opel
  • Koeajo

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. 6

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  7. 7

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  8. 8

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  9. 9

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  10. 10

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  6. 6

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  7. 7

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  6. Näytä lisää