Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

Yle: Bensan hinta putoaa viikossa?

Maailmanlaajuinen taloudellinen epävarmuus saattaa heijastua myös suomalaisen autoilijan arkeen, uutisoi Yle.
Yhdysvaltojen luottoluokituksen lasku ja siitä johtuva markkinoiden sekavuus saattavat laskea bensiinin hintaa viikon sisällä.

Perimmäisenä syynä mahdolliseen laskuun on öljyn hinta, joka on laskenut koko elokuun talouden epävarmojen näkymien vuoksi.  Pohjanmeren Brent-raakaöljyn tynnyrihinta on liikkunut koko alkuvuoden 110 ja 120 dollarin välillä. Tummanpuhuvista talousuutisista johtuen hinta on kuitenkin ollut laskussa koko elokuun. Öljytynnyrin sai maanantaina jo alle 107 dollarilla.

Neste Oilin liikennepalvelujohtaja Arvo Ruotsalainen arvioi, että raakaöljyn hintakehitys näkyy bensamittareilla noin viikossa, ellei euron valuuttakurssi heikkene merkittävästi suhteessa dollariin. Suomessa bensiinin hintaan vaikuttavat eniten raakaöljyn hinta, euron kurssi suhteessa dollariin ja polttoaineverotus. Bensiinilaskusta kaksi kolmannesta menee verottajalle.

- Verotuksesta johtuen kuluttajahinnoissa on valtava ero Pohjoismaiden ja Amerikan välillä. Meillä yleensä 10 sentin muutos bensan hinnassa on jo valtava. Nyt on tiedossa senttien vaihteluita, Ruotsalainen muistuttaa Yle Uutisten haastattelussa.

Lähde: YLE

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuhat ihmistä marssii kohti Kaisaniemeä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    8. 8

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuhat ihmistä marssii kohti Kaisaniemeä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    4. 4

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. Näytä lisää