Sebastian

Autot

Valikko

Autot

Koeajossa ihana Audi TT RS

Audi TT RS siirtyi automaattiaikaan.
Harvaan autoon on tullut toivottua automaattivaihteistoa yhtä paljon kuin Audi TT RS:ään, mutta syystäkin: taidot eivät yksinkertaisesti riitä manuaalina viemään ratarassia ihan ylärajoille. No, helppoa se ei ole 6-portaisen S tronic -vaihteistonkaan kanssa, mutta TT RS:n käyttömukavuus paranee uuden laatikon myötä oleellisesti. Samalla auton kulututusta ja hiilidioksidipäästöjä on saatu hienosäädettyä.

Väkevin TT-malli, TT RS Coupé, on ollut tähän asti tarjolla vain 6-portaisena manuaalina. Nyt tarjolle on siis tullut luontevasti toimiva kaksoiskytkinautomaatti, jonka ansiosta voi keskittyä tärkeimpään eli ajamiseen. Voimansiirron jatkeena on sama Audin viisisylinterinen, kakspuolikas turbomoottori (340 hv), joka löytyy äskettäin ajamamme RS 3:n nokalta. TT:n meno on kolmoseen verrattuna vieläkin terävämpää: nollasta sataan 4,3 sekunnissa (RS 3, 4,6 s). Muutenkin auto on RS 3:een nähden urheilullisempi olemukseltaan. Eli siis äärimmäisen epäkäytännöllinen arkiajoon ellei nyt kruisailua lasketa sellaiseksi. Matalille sporttipenkeille on selkävikaisen miltei mahdoton ängetä itsensä, takapenkistä nyt puhumattakaan. TT on selkeästi sinkun tai pariskunnan auto. Ahtaus ei kuitenkaan himmennä tippaakaan TT:n statusarvoa. TT vastaan jotakuinkin käsitystä nuorten aikuisten unelma-autosta. Kommenttien mukaan myös tytöt tykkäävät ajattomasta TT:stä.

TT:n alumiiniteräskori on sekä jäykkä että kevyt. Teräsosat ovat pääsääntöisesti auton takaosassa, jotta auto on saatu paremmin tasapainoon. Vaikka TT:n akseliväli onkin lyhyt, on raideleveys kuitenkin suhteellisen leveä. Samoin painopiste on alhaalla, joten auto pysyy hyvin näpeissä. TT:ssä on Minin tapaan kartingmainen, tarkka ohjaustuntuma, joka vaatii näillä tehoreseveillä totuttelua. Jännä juttu, vaikka TT RS:ssä ja RS 3:ssa on samat superauton sisuskalut, autot ovat ajettavuudeltaan hyvin erilaisia: RS 3 on helppo, TT:tä puolestaan voisi verrata videopelin vaikeimpaan pro-tasoon.

Audimaiseen tapaan S tronic -automaatin saa suorastaan edullisella 2 000 euron lisähinnalla. Muuta halpaa ei sitten olekaan. Nahkajakkarat 3 000 euroa ja sitä rataa. Jos pelkkä TT:n ulkonäkö riittää, kannattaa huvikseen vilkaista samasta muotista veistetyn Peugeot RCZ:n hinnastoa.

Audi TT RS Coupé S tronic

Mikä: TT-mallin huippuversio automaatilla.

Mitat: Pituus 4,17 m, leveys 1,84 m, korkeus 1,35 m, akseliväli 2,46 m, tavaratila 290 l. (VDA).

Moottori: 2,5-litrainen bensa, teho 340 hv (5 400-6 500 rpm), vääntö 450 Nm (1 600-5 300 rpm). 6-portainen S tronic -automaatti, neliveto.

Kiihtyvyys: 4,3 s.

Huippunopeus: 250 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 8,5 l.

CO2-päästöt: 197 g/km.

Hinta: 93 256 euroa, koeajoauto lisävarusteineen 110 470 euroa.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juuri nyt: Trump vannoi virkavalansa

    2. 2

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Italiassa löydetty 10 ihmistä hengissä lumivyöryn hautaamasta hotellista

    5. 5

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    6. 6

      Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

    9. 9

      Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

    10. 10

      Autoveroilmoitus yllätti tuliterän auton tilanneen Jussin: Kyllä ärsyttää!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juuri nyt: Trump vannoi virkavalansa

    2. 2

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    3. 3

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    4. 4

      Italiassa löydetty 10 ihmistä hengissä lumivyöryn hautaamasta hotellista

    5. 5

      Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

    6. Näytä lisää