Tatu, Daniel, Taneli

Autot

Valikko

Autot

Bemarin yliajama Harrikkakuski tarjoaa kymppitonnin palkkiota vihjeestä

Vantaalainen Jukka Pekkarinen etsii mustaa BMW-merkkistä autoa, joka ajoi hänen päälleen Sipoossa torstaina 26. heinäkuuta noin kello 22.20.

Pekkarinen oli ajamassa töistä kotiin pitkin Vanhaa Porvoontietä Nikinmäen suuntaan, kun havaitsi, että hänen takanaan jo jonkin aikaa ajanut auto kiihdyttikin yllättäen.

- Se tuli suoraan päälleni. Poliisi arvioi, että auto ajoi jopa 120 kilometrin tuntivauhtia, Pekkarinen kertoo.

Hetkeä ennen törmäystä Pekkarinen näki, että auton etusäleikössä oli punainen M3-merkki. Hän oli huomannut myös, että bemareille epätavalliseen tyyliin auton kaikki neljä etuvaloa paloivat.

Törmäyksen voimasta Pekkarinen lensi läheisen omakotitalon pihaan ja näki, kuinka yliajaja jatkoi matkaansa hidastamatta.

Mies onnistui soittamaan hätäkeskukseen, jossa hänen sijaintinsa paikannettiin. Ensiavun kautta hänet vietiin tehohoitoon.

- Minulta meni seitsemän kylkiluuta ja solisluu poikki. Onnettomuudesta tuli myös ilmarinta, johon olin jopa kuolla, maanantaina 13. elokuuta sairaalasta päässyt Pekkarinen kertoo.

Poliisi ei ole tavoittanut yliajajaa. Siksi Pekkarinen on luvannut maksaa omasta pussistaan 10 000 euron löytöpalkkion ratkaisevasta, auton löytymiseen johtaneesta vihjeestä.

Hän perusti viikonloppuna Etsintäkuulutus-sivuston Facebookiin. Ryhmässä on nähtävillä kuvia paitsi Pekkarisen "rusinaksi" ruhjoutuneesta Harley Davidsonista myös mustasta BMW:stä, joka on samantyylinen kuin hänen päälleen ajanut auto.

- Uskon, että ajaja löytyy, kunhan asiasta tulee julkinen. Olen varma, että joku on nähnyt kyseisen, keulasta kärsineen auton, Pekkarinen vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    7. 7

      X Factorin kenties vihatuimman kilpailijan Honey G:n esiintyminen sai X Factor -yleisön buuaamaan

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    2. 2

      Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    4. 4

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. Näytä lisää