Senja

Autot

Valikko

Autot

Japanin ja Kiinan nokittelu voi vaikuttaa Suomeenkin - autotehtaat katkaisevat jo tuotantojaan!

Japanilaismerkkien tuotanto sai uuden iskun saarikiistojen takia.
Mazda ja Honda ovat monen muun japanilaisen yhtiön joukossa joutuneet keskeyttämään tuotantonsa Kiinassa vihaisiksi yltyneiden saarikiistojen vuoksi, kertoo Automotive News Europe. Aasian kaksi mahtitaloutta ovat nyt napit vastakkain.

Sinänsä saarikiistoissa ei ole mitään uutta; ne vain leimahtavat nyt pahemmin kuin vuosikymmeniin.

Honda keskeyttää tuotantonsa kahdessa tehtaassa Etelä-Kiinan Guangzhoussa (ent. Kanton) sekä Wuhanin kaupungissa. Tänään alkava seisokki kestää Hondan puhenaisen, Natsuno Asanuman mukaan kaksi päivää.

Dealerit eivät kykene tällä hetkellä vastaanottamaan autoja, koska piirimyyntipisteitä vastaan on tehty väkivaltaisia hyökkäyksiä menneen viikonlopun aikana.

Mazda keskeyttää huomisesta alkaen tuotannon neljäksi vuorokaudeksi Nanjingin tehtaallaan, jota pyöritetään yhteistyössä Changanin ja Fordin kanssa.

Nissanin edustaja kertoi harkinnassa olevan työntekijöiden vapaapäivän Pekingin tehtaalla tänään tiistaina, tai antaa heidän tehdä töitä kotoa käsin.

Kiinan vakavimmat Japanin-vastaiset protestit ovat johtaneet mielenosoituksiin ja väkivaltaisuuksiin, joissa osallisina ovat olleet muun muassa Honda ja Toyota.

Henkensä puolesta pelänneet japanilaiset työntekijät ovat joutuneet pysyttelemään näkymättömissä. Samaan aikaan Kiinan valtion tiedostusvälineet ovat uhonneet maiden kauppasuhteiden olevan vaakalaudalla.

Mistä rähinöissä sitten on kysymys? Kiina ja Japani nokittelevat asumattomista saarista Itä-Kiinan merellä.
Viime viikolla Japanin hallitus päätti ostaa niistä muutamia japanilaiselta yksityisomistajalta. Liike herätti raivoa Pekingissä, jossa ajateltiin Japanin myös rakentavan saarilla rakennuksia.

Kiinan laivasto lähetti vastalauseena aluevesille kuusi valvonta-alusta. Alueella on laajoja kaasuesiintymiä.

Maanantaina noin 1 000 kiinalaista kalastusvenettä oli purjehtimassa kohti saaria. Viikonlopun protestit kohdistuivat paitsi Japanin lähetystöihin, myös kauppoihin, ravintoloihin ja autopiirimyyntipisteisiin ainakin viidessä eri kaupungissa.

Toyotan ja Hondan mukaan tuhopolttajat vaurioittivat pahasti yhtiöiden tiloja viikonloppuna Tsingtaon kaupungissa. Toyotalta kerrottiin kuitenkin merkin tehtaiden ja toimistojen toimineen eilen normaalisti ja ettei Toyota ollut määrännyt Kiinassa toimivia japanilaisia työntekijöitään poistumaan.

Kiinan ulkoministeriön puhemies Hong Lei sanoi Kiinan hallituksen suojelevan japanilaisia yhtiöitä ja Japanin kansalaisia, vaatien mielenosoittajia tottelemaan lakia.

Hän kuitenkin syytti Japania "Diayoun saarten laittomasta ostamisesta ja että vastuun kantaa Japani". Tässä tosin unohdetaan mukavasti, että ostetut saaret kuuluivat jo ennestään japanilaiselle yksityishenkilölle. Japani kutsuu saaria nimellä Senkaku.

Saaria vaatii itselleen myös itsehallintoinen Taiwan, jota taas Kiina pitää uhittelevana maakuntanaan.

Mielenosoitusten pelätään aiheuttavan japanilaisille autonvalmistajille vielä suuremmat taloudelliset tappiot kuin Japanin vuoden 2011 maanjäristyksen.

Kiinan autopiirimyyjien yhdistyksen varapuheenjohtaja Luo Lei toteaa, että luonnontuhojen korjaaminen on paljon nopeampaa, verrattuna vihamielisen asenteen korjaamiseen.

Luon mukaan nyt osa kiinalaisista boikotoi japanilaisia tuotteita ja lisäksi osa ei uskalla ostaa niitä oman turvallisuutensa vuoksi.

Vaikka molemmilla mailla on muun muassa erittäin vahvat laivastot, kummallakaan ei oikeasti ole varaa vielä vakavampaan konfliktiin. Sietn japanilaismerkit saattavat Luon mukaan välttää Kiinan markkinoilla pitkäaikaiset vauriot.

TV-kuvissa japanilaisia autoja käännettiin  katolleen ja niiden ikkunoita rikottiin. Kuvissa näkyi myös Toyota-autoja, joiden logojen päälle oli liimattu kiinalaisen BYD:n logot.

Vastaavasti eräät japanilaisautojen piirimyyntipisteet liputtivat turvallisuussyistä Kiinan lippuja ja bannereita, joissa vannottiin isänmaallisuutta Kiinalle.

Elokuussa japanilaisten autojen myynti putosi Kiinassa samaan aikaan, kun saksalaisten, amerikkalaisten ja eteläkorealaisten autojen myynti kohosi yli 10 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Paljonpuhuva kuva Valkoisesta talosta: Trump sulki rahahanat aborttia tukevilta järjestöiltä – ympärillä vain miehiä

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    9. 9

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    10. 10

      Kuvernööri lyyhistyi kesken puheen Yhdysvalloissa – puhe alkoi sammaltaa ennen dramaattista hetkeä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää