Toni, Anton, Antto

Autot

Valikko

Autot

Auto Bildin rengastesti: muutamalta renkaalta pelottavan huonot tulokset!

Kesärengastesti
Auto Bild teki suuren kesärengasvertailun. Asiantuntijat varoittavat testissä huonosti menestyneistä renkaista.
Auto Bild -lehden tämän vuoden kesärengastesti oli osanottajamäärältään jättimäinen. Alkutestissä oli mukana peräti 54 eri kesärengasmallia. Rengasjoukko osoittautui testissä hyvin kirjavaksi ja renkaista 15 karsittiin loppukilpailuun jarrutustestien perusteella.

Useat renkaat saavuttivat hyvän tai erinomaisen arvosanan, monet renkaista selvisivät jarrutustestistä rimaa hipoen, mutta muutamat reputtivat sen totaalisesti. Auto Bildin mukaan toistakymmentä testiin osallistunutta rengasmallia vetivät jarrutuksen sekä kuivalla että märällä asvaltilla niin pitkäksi, että renkaiden turvallisuus jää selkeästi vajaaksi.

Autorengasliiton hallituksen puheenjohtaja Jarmo Nuora luottaa autolehtien rengastesteihin, vaikkakin korostaa, että testit ovat suuntaa antavia. Vaikka Nuoran on asemansa puolesta edistettävä autonrenkaiden myyntiä Suomessa, ja hänelle on periaatteessa sama, mitä renkaita myydään, kunhan kauppa käy, niin silti hän katsoo kieroon monia Kaukoidästä tulevia renkaita.

- Huonoja halpisrenkaita on Suomessa valitettavasti myynnissä lähes joka liikkeessä ja niitä on myytävä, koska asiakkaat niitä haluavat, Nuora parahtaa.

Nuoran mukaansa asiakkaat tulevat rengasostoksille hinta edellä, vaikka myyjä yrittäisi vakuuttaa toisin.
- Ja kun EU määräsi halpisrenkaalle tullit, niin eivät niiden hinnat enää olekaan niin edulliset.

Nuoran mukaan halpisrenkaassa voi piillä myös sudenkuoppa, sillä renkaiden kulutuskestävyys ei myöskään ole monesti niin hyvä kuin niin sanotussa merkkirenkaassa.

- Kulutuspintaakin niissä voi olla jo valmiiksi vähemmän, jopa milli. Kilometrikustannus halpisrenkaalla voi tulla jopa merkkirengasta kalliimmaksi, Nuora sanoo.

Ongelma kyseisillä renkailla onkin juuri käytettävässä kumiseoksessa. Sen lisäksi, että kumiseos ei kestä kulutusta, se ei toimi varsinkaan märällä pinnalla niin kuin pitäisi.

IS listasi oheiseen taulukkoon koko Auto Bildin rengastestiin osallistuneet renkaat. Auto Bild totesi taulukkoon punaisella merkityistä renkaista, että jarrutusmatkat kyseisillä renkailla jää selvästi liian pitkäksi - turvallisuus niillä jää siis vajaaksi.

Voiko näistä renkaista todellakin sanoa, että ei ole kovinkaan suositeltavaa ostaa niitä?

- Kyllä, kyllä minä uskallan niin sanoa, Nuora toteaa vedoten aiempaan sanomaansa rengastestien luotettavuudesta.

Autoliiton koulutuspäällikkö Teijo Poutanen on ihan samoilla linjoilla. Poutasen mukaan testeihin on luottaminen, sillä testaavathan rengasvalmistajat itsekin omia ja kilpailijoiden tuotteita. Jos testitulokset olisivat ristiriitaisia, autolehti saisi nopeasti sanomista rengasvalmistajalta.

Poutanen ei asentaisi testissä huonosti menestyvää rengasta autonsa alle.

- En ostaisi sellaista rengasta. Rengasta ostaessa täytyy muistaa, että siinä ostaa itselleen samalla myös turvallisuutta, henkivakuutuksen itselleen.

Jarmo Nuora toteaa, että Kaukoidästä tulee myös hyvää tavaraa. Ja hän myös uskoo, että monien EU:n ulkopuolelta tulevien tuotteiden laatu paranee ajan myötä. Lisäksi hän muistuttaa, että huonoiksi todetut halpisrenkaat ovat kuitenkin parempi ja turvallisempi vaihtoehto kuin mitkä tahansa loppuun ajetut vailla kulutuspintaa olevat renkaat.

Uusi aina parempi kuin loppuun ajettu

Muun muassa italialainen rengas Marangoni pärjäsi huonosti Auto Bildin testissä. Jarrutusmatka Marangonin Verso-renkaalla meni märällä pinnalla 9,3 metriä pidemmäksi kuin parhaimman renkaan kohdalla. Paras rengas pysäytti auton märällä pinnalla 42,5 metrissä.

Marangonia maahantuovan KM RRR-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Kari Maunu hieman hämmästelee testitulosta. Hän myöntää itsekin ajaneensa Marangonin renkaalla.

Maunu uskoo, että testitulos lienee luotettava, jos Marangonia huonommin pärjänneet renkaat vetivät vieläkin pidemmäksi.
Maunu kuitenkin muistuttaa, että testitulokset eivät ole absoluuttisia, vain suuntaa-antavia.

Lisäksi hän toteaa, että testissä huonosti pärjänneet renkaat Marangoni mukaan lukien on varmasti parempi kuin kulutuspinnaltaan puoleen väliin ajettu mikä tahansa kesärengas.

- Sitä ei tarvitse miettiä yhtään, etteikö halpa testissä huonosti pärjännyt rengas olisi varmasti parempi vaihtoehto kuin mikä tahansa käytetty rengas, Maunu toteaa.

Kesärenkaan minimiurasyvyydeksi määritellään laissa 1,6 mm. Rengasala suosittelee, että renkaat vaihdettaisiin, kun kulutuspintaa on jäljellä noin 4 mm.

Auto Bildin rengastestin 15 parasta rengasta, Painotetut keskiarvot

  1. Dunlop Sport BluResponse               12,6
  2. Michelin Energy Saver +                   12,0
  3. Fulda EcoControl HP                         11,8
  4. Nokian Line                                       11,6
  5. Vredestein Sportrac 5                       11,2
  6. Goodyear EfficientGrip Performance  11,8
  7. Pirelli Cinturato P 1                           11,4
  8. Yokohama C.drive 2                          11,4
  9. Kumho Solus KH17                            11,0
  10. Bridgestone Turanza T001                10,8
  11. Hankook Kinergy Eco K425               10,8
  12. Continental PremiumContact 5         10,6
  13. Uniroyal RainExpert                           10,4
  14. Sava Intensa hp                                10,0
  15. Viking Pro Tech II                               9,8
Koko rengastestin tulokset voi lukea Auto Bild Suomen myynnissä olevasta numerosta 6/2013.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    4. 4

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    10. 10

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    4. 4

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää