Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Volvo XC90 kamppailee aikaa vastaan

Puheet Volvon XC90-katumaasturin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.
Yleellinen Volvon crossover, joka tosin muistuttaa enemmän kömpelöä ja aikansa elänyttä möhköfanttia, on saanut uuden 200-hevosvoimaisen dieselmoottorin. Vanhaa 185-hevosvoimaista pataa oli pakko sorvatta päästörajoitusten vuoksi. Samalla tehoja otettiin nykytrendin mukaisesti lisää irti.

XC90 oli Volvon eniten myydyin malli vuosina 2005-08 – kiitos paljolti jenkkimarkkinoiden. Jo vuonna 2002 esitelty XC on sen jälkeen uudistunut ulkoisesti vain kerran vuonna 2006. Lisäksi vuosi sitten autoa ruvettiin varustamaan vakiona R-Design-paketilla. Se ei kuitenkaan pelasta ulkoisesti ja osittain teknisestikin vanhentunutta autoa, joka on kuitenkin merkin lippulaiva maasturimalliston puolelta. Sisältä auto vaikuttaa vuosituhannen alkupuolen tuotteelta etenkin kojetaulun säätimien osalta.

Jotain tarttis siis tehdä – muutakin kuin konepellin alle. Mutta Volvolta vakuutettiin Ruotsissa XC-malliston koeajojen yhteydessä, että XC-90 tulee samaan jatkoa. Milloin tai minkälaisena, siihen ei otettu kantaa.

XC90-mallia saa uudella D5-moottorilla ainoastaan automaatilla. Se sopii auton luonteeseen, mutta kuusilovinen laatikko on auttamatta aikansa elänyt tämän kokoluokan autoissa. Esimerkiksi Audin Q7:n kylkeen saa kahdeksanportaisen automaatin. Maantieajossa alle 80 kilometrin vauhdissa Volvon laatikko ei tunnu löytävän luontevasti mukavuusvyöhykkeelle, vaan moottori kiertää turhan korkealta.

Turvallisuuspuolella XC-90 laahaa myös muun malliston perässä. City safety -järjestelmää sen paremmin kuin jalankulkijan havaitsemistoimintoa ei saa 72500 euron autoon edes rahalla. Ehkä sitten joskus toisessa elämässä, kun nykymalli saa seuraajan.

Volvo XC90

Mikä: Moottoriltaan uudistunut katumaasturi.

Mitat: Pituus 4,80 m, leveys 1,89 m, korkeus 1,78 m, akseliväli 2,85 m, tavaratila 613 l.

Moottori: 2,4-litrainen diesel, teho 200 hv (3900 rpm), vääntö 420 Nm (1900-2800 rpm). Kuusiportainen automaattivaihteisto, neliveto.
Kiihtyvyys: 10,3 s.

Huippunopeus: 205 km/t.

Yhdistetty kulutus (valmistajan ilmoitus): 8,3 l.

CO2-päästöt: 219 g/km.

Hinta: 72575 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    8. 8

      Pian voi alkaa hakea uutta eläketukea – 760 e/kk

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Dopingpannaa kärsivä kiukkuinen venäläistähti ilmestyi Lahteen – aikoo kohdata hiihtopomon kasvotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suora lähetys juuri nyt: Kajaanin hyppyrimäki räjähtää

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    6. Näytä lisää