Torsti

Autot

Valikko

Autot

Raikas leijona

Peugeotin konepelliltä tuttu leijonalogo sai uutta ryhtiä olemukseensa, kun yhtiö pisti koko identiteettinsä remonttiin.

Peugeot tulee tänä vuonna toimineeksi 200 vuotta teollisena yrityksenä. Sen kunniaksi Pariisissa järjestettiin mahtipontinen lanseeraustilaisuus, jossa yhtiö esitteli uuden logon ohella SR1-konseptiauton.

Pösö on nojannut vuodesta 1858 saakka legendaariseen leijonaan. Niin se tekee tästäkin eteenpäin. Jellonasta on vain tullut vähän raikkaampi kaksimetallisen vaikutelmansa ansiosta. Logon taustalta on hävinnyt myös entuudestaan tuttu sininen väri. No, ei ehkä maailman mullistavimpia muutoksia, mutta iso numero siitä Ranskassa joka tapauksessa tehtiin.

- Uusi identiteettimme on tärkeä. Brändin on kehityttävä ja mentävä eteenpäin. Aloitimme viime vuonna uudenlaisten mallien esittelyn 3008:n ja 5008:n myötä ja jatkamme sitä tänä vuonna lähes vallankumouksellisella RCZ:lla, Peugeotin toimitusjohtaja Jean-Marc Gales sanoi.

Yhtiö esitteli Frankfurtin autonäyttelyssä pari vuotta sitten urheilullisen 308 RCZ -konseptiauton. Mallin saama palaute oli niin hyvä, että auto päätettiin ottaa tuotantoon. Suomen markkinoille Audi TT:n Ranskan-serkku tulee keväällä. Maahantuoja ei vielä paljastanut auton hintaa.

Pariisin päätäky oli SR1-konseptiauto. Hybriditeknologiaa hyödyntävän kaunottaren kehon muodot kertovat, että kyseessä on RCZ:n tapaan kovan luokan menijä. Tehoa moottorista irtoaa yli 300 hevosvoimaa. Yhdistetty kulutus autolla jää kuitenkin alle viiteen litraan. Tällaisen villipedon kanssa kilpailevalla leijonallakin tulisi jo savannilla jano!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  6. 6

    Mies putosi miesluukusta laivanrakennustöissä Helsingissä – kuljetettiin sairaalaan

  7. 7

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  9. 9

    Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

  10. 10

    Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  5. 5

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

  4. 4

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  5. 5

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  6. Näytä lisää