Oona, Netta, Aune

Autot

Valikko

Autot

Seat Exeosta puuttuu jotain

Seatin perheauto Exeota katsellessa ei mitenkään voi välttyä klassiselta Audi-aloitukselta. Kyseessä kun on edellisen korimallin Audi A4. Toki Seatin kosmetiikalla ja pienin päivityksin varustettuna, mutta silti.

Lähtökohta sinänsä on hyvä ja oikeastaan aika nerokaskin. Auton ajettavuus on muutaman vuoden takaisesta suunnittelusta huolimatta erinomainen, eikä laatuvaikutelmassa ole minkäänlaista moitittavaa. Exeon voi tässä mielessä todeta jopa nostavan Seatin asemia kilpailijoiden joukossa.

Ovet loksahtavat kiinni kassakaappimaisesti ja ratin takana viihtyy ongelmitta pitkänkin matkan. Joka ikinen sovitus istuu paikallaan kuin ajatus. Periaatteessa konseptin pitäisi siis olla aivan lyömätön: koeteltua huippusuunnittelua kohtuuhintaan.

Valitettavasti vanha Audi paistaa läpi myös väärissä paikoissa. Seateissa kun on totuttu näkemään etelämaalaisen luonteikkaita irtiottoja konsernin yleisestä muotoilulinjasta, mutta nyt ilmiö loistaa poissaolollaan. Tällä kertaa tiedossa ei ole trendien tulta, eikä edes tappuraa.

Pieni piriste saksalaisen asialliseen tylsyyteen löytyy sisältä. Se on pyöreillä ilmasuuttimilla varustettu kojelauta, joka on alkujaan peräisin avomallisesta nelos-Audista. Ulkoa irtiottoja ei löydy senkään vertaa, ja varsinkin Exeon keulaa leimaa suoranainen ylivarovaisuus.

Koeajossa ollut malliston toiseksi halvin versio oli varustettu 1.8-litraisella turbomoottorilla. Vanhastaan tuttu kone vääntää hyvin, mutta tekniikan ikä näkyy jossain määrin kulutuksessa. Myllyn kaverina olevan manuaalivaihteiston kytkin on harvinaisen pitkäliikkeinen. Tuttu Audi-ominaisuus sekin.

Sisätilat ovat useimmille riittävät. Neljä henkeä mahtuu istumaan suhteellisen mukavasti, mutta turvaistuinikäisten pyörittely alkaa käydä jo työstä.

Toisaalta, jos arvostaa ajamisen iloa yli huippumuotoilun, on Exeo hyvinkin kilpailukykyinen vaihtoehto. Kaikkein edullisin Reference-malli kustantaa premium-tason laatuvaikutelmaan ja ajo-ominaisuuksiin nähden hyvin kohtuullisesti, vajaat 26000 euroa.

Samalla rahalla saisi myös käytetyn ja reippaasti maantietä nähneen esi-Exeon, eli tässä jutussa jo moneen kertaan mainitun vanhan Audi A4:n. Ylihinnoittelusta Exeota ei voi syyttää.

Seat Exeo 1.8T Style

Mikä: Porrasperäinen perheauto, saatavana myös farmarina.

Mitat: Pituus 4,66 m, leveys 1,77 m, korkeus 1,43 m, akseliväli 2,64 m, tavaratila 460 l. (VDA).

Moottori: 1,8-litrainen turboahdettu bensiini; teho 150 hv (5700rpm), vääntö 220 Nm (1800 rpm). 6-portainen käsivaihteisto, etuveto.

Kiihtyvyys: 9,3 s.

Huippunopeus: 217 km/t.

Kulutus (valmistajan ilmoitus/koeajo): 7,9/8,4 l.

CO2-päästöt: 184 g/km.

Hinta: 28304 euroa.

KIITÄMME

- Ajo-ominaisuuksia- Laatuvaikutelmaa

MOITIMME

- Ahtaahkoja tiloja- Pitkäliikkeistä kytkintä

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  5. 5

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  6. 6

    Soinilta ”kohtelias täystyrmäys” autoveromuutoksille – Orpo komppaa

  7. 7

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  8. 8

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  6. 6

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  7. 7

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  8. 8

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  9. 9

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  10. 10

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

  5. 5

    Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

  6. Näytä lisää