Nestori

Autot

Valikko

Autot

Varo juhannusliikenteessä täpläviidakkoa - katso kartasta, missä hirvikolarit tapahtuvat

karttagraffiiika
Usko tai älä, mutta juhannusliikenteessäkin vaanii hirvivaara! Katso massiivisesta karttagrafiikasta, missä hirvieläinonnettomuudet ovat aiemmin tapahtuneet.

Katso hirvieläinonnettomuuksien
tapahtumapaikat 2007-2011 oheisesta
kartasta.
> Avaa kartta uudessa ikkunassa
Ilta-Sanomat teki viime syksynä kartoituksen Liikenneviraston vuosien 2007-2011 hirvieläinonnettomuuksien tilastoista ja pisti kaikki onnettomuudet kartalle. Kartta on ajankohtainen nyt juhannusliikenteessäkin, sillä vaikka syksy on hirvieläinonnettomuuksien pahinta aikaa, niitä tapahtuu runsaasti myös kesällä.

Viime vuoden kesäkuussa Liikennevirasto tilastoi Suomen maanteillä 377 hirvieläinonnettomuutta. Niissä ei kuollut kukaan kuten ei koko vuonnakaan, mutta henkilövahinkoja aiheutui 17:ssä turmassa. Koko vuoden saldo oli 117 henkilövahinkoturmaa, joten kesäkuun osuus oli 15 prosenttia.

Valoisat kesäpäivätkään eivät eläinkolareilta pelasta. Pinttyneen uskomuksen mukaan vuorokauden hämärät ja pimeät hetket ovat hirvikolareiden pahinta aikaa, mutta se on vain puoliksi totta. Nimittäin vuoden 2012 henkilövahinkoja aiheuttaneista onnettomuuksista 36 prosenttia tapahtui päivänvalossa.

Katso oheisesta interaktiivisesta, skaalautuvasta kartasta, missä hirvieläinonnettomuuksia on sattunut vuosina 2007-2011. Kutakin onnettomuutta kuvaa piste, jota klikkaamalla löytyvät tarkemmat tiedot onnettomuudesta. 

Vältä hirvikolari:
  • 1. Huomioi hirvivaaramerkit ja noudata nopeusrajoituksia.
  • 2. Ole erityisen tarkkaavainen, kun vaihdat ajovalot kaukovaloihin ja päinvastoin.
  • 3. Käytä mahdollisimman paljon kaukovaloja.
  • 4. Pidä tuulilasi ja lamput puhtaina.
  • 5. Jos havaitset hirven, vähennä vauhtia välittömästi, vaikka hirvi seisoisi kaukana tiestä.
  • 6. Pysy omalla kaistallasi mahdollisimman pitkään.
  • 7. Jos mahdollista, väistä hirveä peräpuolelta.
  • 8. Varoita muuta liikennettä hirvestä väläyttämällä ajovaloja tai jarruvaloja.
  • Datajournalismi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    4. 4

      Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

    5. 5

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    8. 8

      Upeaa, Musti ja Iivo – Suomen miehet jyräsivät parisprintin MM-finaaliin!

    9. 9

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    4. 4

      Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä – matkalaskut kiinnittivät tilintarkastajien huomion

    5. 5

      MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

    6. Näytä lisää