Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

Video varoittaa - kesäkolarissa syntyy pahaa jälkeä

Tällaista jälkeä syntyy, kun nelihenkinen seurue törmää autolla päin pylvästä.
Autoliitto testasi, millaista jälkeä syntyy, kun auto törmää keula edellä pylvääseen. Nopeus on 70 kilometriä tunnissa. Auto oli neljä vuotta vanha.

– Testi osoitti jälleen kerran, että turvavöiden käyttäminen on elintärkeää, sanoo Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.

Auton kuljettajana testissä oli naista esittävä nukke. Autossa oli lisäksi kolme miesmatkustajaa esittävää nukkea. Kuljettajan takana istuvalla ei ollut turvavyötä.

Kolaritesti osoitti, että raju törmäys aiheuttaa todennäköisesti kahden autossa istuvan kuoleman.

Kuljettajan turvatyyny repesi

Törmäyksen voimasta ilman turvavyötä istuva matkustaja sinkosi eteenpäin. Hän työnsi kuljettajan ohjauspyörään sellaisella voimalla, että kuljettajan turvatyyny repesi.

Kuljettaja jäi jumiin ohjauspyörän ja penkin väliin. Törmäyksen aikana matkustajan ja kuljettajan päät osuivat yhteen.

Törmäys oli niin voimakas, että vaikka pelkääjän paikalla istuja käytti turvavyötä, hänen päänsä osui kojelautaan. Turvatyyny kuitenkin vaimensi iskua, ja hän selvisi hengissä.

Turvavyötä käyttävä takamatkustaja puolestaan altistui pää- ja niskavammalle, koska testiauton takaistuimien turvavöissä ei ollut esikiristintä eikä voimanrajoitinta. Vyö piti kuitenkin matkustajan paikoillaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. 6

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    7. 7

      Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

    8. 8

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

    2. 2

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. Näytä lisää